25 vuotta sitten

islam
Teksti
Suomen Kuvalehti

Uudessa kirjassaan Bagdadin ihme Johannes Salminen risteilee tuhannen ja yhden yön Bagdadista Andalusian maurivaltioon. Hän yrittää selvittää, miksi julma ja vaivainen Eurooppa kukisti loistavan islamin.

”Keskiajalla Eurooppa oli perifeerinen kolkka, jossa asui julmia ja fanaattisia ihmisiä. Esimerkiksi ristiretkeläisten Jerusalemissa vuonna 1099 tekemä 30 000 ihmisen joukkomurha, Konstantinopolin raiskaus vuonna 1204 sekä Euroopan toistuvat juutalaisvainot vahvistivat idässä kuvaa lännen raakalaisista. Tässä valossa olisi ollut täysin luonnollista, että moderni maailma olisi syntynyt islamissa eikä köyhässä ja vaivaisessa Euroopassa, mutta jostain syystä Eurooppa veti sittenkin pitemmän korren.”

Kehityksen kannalta kohtalokasta oli se, että islamin suvaitsevaisuus ei useinkaan ulottunut sen omiin uudistajiin ja toisinajattelijoihin. Jo Muhammed murhautti kaksi hankalaa runoilijaa, mikä tarjosi hänen seuraajilleen vaarallisen esimerkin.

Käännekohta islamin alamäessä voidaan ajoittaa vuoteen 1577. Galataan valmistui uusi observatorio, joka veti kaikissa suhteissa vertoja Tyko Brahen kuuluisalle tähtitornille. Mutta vain kolme vuotta myöhemmin observatorio purettiin, koska ”Jumalan salaisuudet eivät ole tarkoitetut ihmisen silmille”. Seuraavan observatorion islamilainen maailma sai vasta 1800-luvulla, kun taivaan salaisuudet oli lännessä jo selvitetty.