Matkalla kotiin
Vuonna 1976: Suomalaiset muodintekijät Euroopan kynnyksellä.
Utön saari on vuorokaudessa muuttunut ruumiiden evakuointikeskukseksi. Keskiviikkoyönä (28.9.1994) ensimmäiset pelastetut tuotiin saareen kello 4.20. Estonia oli kadonnut tutkakuvasta vajaan 50 kilometrin päässä kaksi ja puoli tuntia aikaisemmin.
Keskiviikkoaamuun yhdeksään mennessä saareen oli tuotu 24 elossa olevaa. Utössä oli valmius vastaanottaa 250 potilasta. Siitä olisi mielellään selvitty, mutta kello yhdeksän jälkeen helikoptereista kannettiin vain menehtyneitä.
Keskiviikko oli Utön linnakkeen päällikölle, kapteeni Pasi Staffille raskas päivä. Hän arvelee vastanneensa noin 500 puheluun, kaukaisin Japanista. Vain kahdessa puhelinkeskustelussa hän saattoi ilmoittaa, että kyllä, hänet on löydetty elossa.
Tämä ei ollut hyväksyttävä onnettomuus. Hyväksyttävää on, jos laiva ajaa karille, törmää toiseen tai syttyy palamaan. Hyväksyttävää ei ole se, että autolautta uppoaa ja katoaa pinnan alle niin nopeasti, ettei ohjeiden ja pelastusharjoitusten mukainen poistuminen laivasta olekaan mahdollista.
Täysin poikkeuksellisella tavalla moni uutistyöläinen yritti saada itsensä ymmärtämään, minkä kokoisesta tapahtumasta oli kysymys.
Onnettomuus jakoi kohtalon sokeudella uhrit kolmeen ryhmään: pelastuneisiin, kuolleina löydettyihin – toiseksi onnekkaimpiin – ja kuolleiksi tiedettyihin, mutta löytymättömiin. Löytymättömät eivät juridisesti ole kuolleita vaan kadonneita.
Risto Lindstedt