Kyynärpäät veressä totuuden jäljillä
Arkistosta: J. P. Roosin mielestä Suomen oloissa harvinainen julkinen tieteellinen väittely oli ajoittain piristävääkin seurattavaa vuonna 1995.
class=”capitalized”>Ranskalaisen kulttuurisosiologi Pierre Bourdieun esseissä taiteilijat, tutkijat ja vapaat intellektuellit riisutaan juhlavaatteistaan ja kuvataan armottoman raadollisina oman edun tavoittelijoina, jotka yrittävät pelikentillään kamppaillen hankkia itselleen sosiaalista pääomaa – eli valtaa ja menestystä.
Tällainen kulttuurimacchiavellistinen kyynisyys häilyy nykyään kaikkien kulttuurikamppailujen taustalla. Tieteelliset argumentit ja taiteelliset visiot sysätään ainakin päiväjulkisuudessa kerkeästi sivuun, kun osanottajien motiiveja tulkitaan näiden omista eduista – viroista, apurahoista tai palkinnoista – lähtien.
Bourdieun maahantuoja, sosiaalipolitiikan professori J. P. Roos ymmärtää hyvin ranskalaisfilosofin vaarat. Siksi hän ei halua ottaa suoraan kantaa kesästä syksyyn jatkuneeseen ”psykodebattiin”, jossa kolme nuorta tohtoria, Jari Ehrnrooth, Juha Siltala ja Sari Näre rusikoivat toisiaan tieteen jos tunteenkin asein. Helsingin Sanomista allkanut väittely jatkui kuukausikaupalla eri medioissa kuin uupunut kapakkatappelu, jonka osapuolet virkosivat hetken levon jälkeen uuteen iskujenvaihtoon.
Roosin mielestä Suomen oloissa harvinainen julkinen tieteellinen väittely on ollut aika ajoin piristävääkin seurattavaa, vain areena oli onnettomasti valittu.
