Sipilä puhuu nyt jo kuin Soini: ”Minä määrään, minä esitän ehdot”

Pääministeri pelaa kaksilla korteilla, arvioivat mediatutkijat.

Anu Koivunen
Teksti
Riitta Kylänpää
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Politiikan viihdearvo on kasvanut. Ennen politiikka oli satunnainen aihe kahvipöytäkeskusteluissa, mutta nyt siitä on tullut vakituinen aihe”, sanoo mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen.

Sille on selitys.

”Pelaamisesta on tullut raaempaa. Pääministeri Juha Sipilä on niin voimansa tunnossa, että katsoo voivansa puhua avoimemmin kuin pääministeriltä on Suomessa ollut tapana”, Lehtonen toteaa

Erityisen hätkähdyttävänä hän pitää sitä, ettei Sipilä (kesk) kainostele puhua yksityisen sektorin toimintamallien siirtämisestä julkishallintoon.

”Hän puhuu siitä täysin avoimesti.”