Käveltäjä

Säveltäjä Osmo Tapio Räihälän mielestä ei ole hedelmällistä miettiä, mikä on nykytaidemusiikkia ja mikä jotain muuta.

hän
Teksti
Tero Alanko
Kuvat
Marjo Tynkkynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kävellessä kehon liike yllyttää aivot luovaan toimintaan. Siksi säveltäjä Osmo Tapio Räihälä kävelee työhuoneelleen lähes joka arkipäivä. Toki etäisyyskin on sopiva, 1 300 metriä.

Kävellessä asiat hahmottuvat ja mielessä pyörivät ongelmat ratkeavat. Vaikka se, miten joku tekeillä olevan sävellyksen kohta saadaan soimaan oikealla tavalla.

Räihälä kutsuu toimintaansa ”käveltämiseksi”.

”Usein kaikki lähtee liikkeelle nopeasti ja huomaamatta. Se ei kuitenkaan ole sillä lailla automaattista, että kävisin hakemassa ratkaisun kuten maitopurkin kaupan hyllyltä”, hän sanoo.