Sattuiko kohdallesi hoitovirhe? Potilaat etsivät vertaistukea verkosta

Teksti
Kirsi Kallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Toimittaja Kirsi Kallio halusi tutkia, kuinka ihmiset puhuvat hoitovirheestä. Missä tilanteessa se syntyy ja kuinka siitä puhutaan?

Sosiaalisessa mediassa keskustellaan hoitovirheistä ja niiden seurauksista. Moni jää yksin ja etsii vertaistukea netistä.

Lue Kallion juttu ja osallistu keskusteluun.


Joka kymmenes sairaalassa hoidettu potilas kohtaa vaaratilanteen. Joka sadas kokee vakavan haitan ja joka tuhannennen on arvioitu kuolevan tai vammautuvan pysyvästi.

Vaikka näin vakavia seurauksia kohtaa vain harva, ovat hoitovirheet ja muut haittatapahtumat melko yleisiä.

Hoitovirheellä tarkoitetaan hoidossa tapahtunutta virheellistä menettelyä. Terveydenhuollon ammattilaiset puhuvat mieluummin haittatapahtumasta, johon voivat vaikuttaa monet eri tekijät. Tyypillinen haittatapahtuma on lääkevahinko.

THL:n kehittämistiimin ylilääkärin Petri Volmasen mukaan jopa puolet haittatapahtumista olisi vältettävissä.

Paavo Koistinen Suomen Potilasliitosta kertoo, ettei potilaiden hankkimia asiantuntijalääkärilausuntoja oteta huomioon tuomioistuimissa eikä Potilasvakuutuskeskuksessa.

THL:n erikoistutkija Jutta Järvelinin mukaan Potilasvakuutuskeskuksen (PVK) päätökset kaipaavat lisätutkimuksia.

PVK:n korvauspäällikkö Reima Palosen mukaan päätöksiä ohjaa lainsäädäntö ja virheet ovat yksittäistapauksia.

Kun hoito tuottaa pettymyksen

Halusin tutkia, kuinka tavalliset ihmiset puhuvat hoitovirheestä. Missä tilanteessa se syntyy ja kuinka siitä puhutaan? Millaiseksi hoito koetaan ylipäätään?

Keräsin sosiaalisesta mediasta keskusteluja ja mainintoja, joissa esiintyy sana hoitovirhe. Kaiken kaikkiaan keskusteluja kertyi maaliskuun alusta heinäkuun puoliväliin 155.

Iltalehden verkkosivuilla keskustellaan 14.3. valelääkäreistä. Aihe on kirvoittanut nimimerkin “Köyhät koekaniineina” muistelemaan kokemustaan kunnallisesta hammashoidosta. Opiskelijan huonosti paikkaama hammas joudutaan korjaamaan, hoitoon tulee viipeitä eikä tukea löydy:

“Hammastani särki ja käännyin kunnallisen hammashoidon puoleen. Minut ohjattiin Mannerheimintiellä olevaan hammaslääkäri kouluun (yliopisto). Siellä hampaani paikkasi joku opiskelija. Opiskelijan työnjälkeä ei tarkistettu opettajien puolelta. Homma meni pahasti pieleen ja jouduin varaamaan korjausoperaatiolle ajan (taas kunnalliseen). Sain ajan kolmen kuukauden päähän Kivikon terveysasemalle. Siellä oli ‘lääkärinä’ taas joku opiskelija. Kysyin häneltä mitä mieltä on edellisen ‘tohtorin’ työnjäljestä ja sain harvinaisen tylyn vastauksen, että hän ei rupea muitten tohtoreiden töitä arvioimaan. Ja taas hammasta paikattiin… Ja sekin meni v*tuiksi. Voi jeesus… Jouduin varaamaan kolmannen ajan taas kolmen kuukauden päähän. Sinne päätin kuitenkin olla menemättä. Tuntuu asia olevan niin, että kunnalliseen terveyspalveluihin turvautuvaa henkilöä käytetään opiskelijoiden koekaniinina. (—)”

Kertomuksessa tiivistyvät aineistossa usein toistuvat teemat:

  1. Epäluottamus, joka seuraa välinpitämättömästä tai töykeästä kohtelusta samaan aikaan tapahtuneen hoitovirheen kanssa.
  2. Turhautuminen hitaaseen tai puuttuvaan hoitoon.
  3. Palvelutason erot kunnallisen ja yksityisen hoidon välillä.

“Köyhät koekaniineina” on päätynyt samaan ratkaisuun kuin moni muukin: vaihtamaan yksityiselle.

Kunnallisiin terveyspalveluihin ollaan yleisesti tyytymättömiä, vaikka päinvastaisiakin esimerkkejä löytyy. Terveyskeskuksia nimitellään “arvauskeskuksiksi”; hoitovirheitä sattuu ja palveluja saa odottaa. Byrokratia ja “alan ynseät ihmiset” ajavat yksityisille lääkäriasemille ja sairaaloihin.

“Potilas seikkailee järjestelmien viidakossa ja joutuu, arkkiatrin sanoin, turvautumaan ‘urbaaniin oveluuteen’. Puuttuva hoito on osa potilasturvallisuusongelmaa”, THL:n Petri Volmanen sanoo.

Volmasen mukaan kunnallisiin sairaaloihin kuitenkin päätyvät haastavat päivystystapaukset, joten yksityisen ja julkisen hoidon palvelutasoa ei näin voi yksioikoisesti arvottaa.

Voiko terveydenhuollon ammattilaisiin luottaa?

Netissä epäillään yleisesti sitä, etteivät lääkärit kanna vastuuta hoitovirheistään. “Ja jos sitä [potilasvahinkoa] lääkärille ymmärtää esittää ja kysyä eivät sano, vaan jotain muuta vastaavat.”

Oma lukunsa ovat tarinat, joissa kohdalle sattuu vakava hoitovirhe. Kun diabeetikon sikiö menehtyy, omainen kuolee tai kun aivoverenvuodosta kärsinyttä vanhusta pompotetaan osastolta toiselle. Kun hoito on kylmää, uupuu potilaan lisäksi myös omainen.

Suomen Potilasliiton puheenjohtaja Paavo Koistinen kertoo, että Suomessa liian moni potilas jää yksin. Terveytensä pysyvästi menettänyt ihminen lannistuu, menettää luottamuksensa eikä jaksa valittaa saamistaan päätöksistä.

Sisätautiopin emeritusprofessori Amos Pasternackin mukaan epäluottamuksen ilmapiiri syntyy, jos hoitovirheitä ei kohdata. Hän toivottaa terveydenhuoltoon tervetulleeksi nykyistä avoimempaa kulttuuria, jossa hoitovirheet myönnettäisiin. “Sekä potilaalta että omaisilta pitäisi pyytää anteeksi.”

Toisaalta kyynistä puhetta lääkärien vastuuttomuudesta ruokkivat iltapäivälehtien sensaatiohakuiset uutiset, joissa tapahtumat kerrotaan yksipuolisesti vain uhrin näkökulmasta.

“Joutuminen julkisesti syytetyksi ja mahdollisesti tuomituksi potilaan kuolemasta lienee ammatillisesti lähes raskainta, mitä lääkärille voi tapahtua”, kertoo luottamuslääkäri, psykiatrian professori Jyrki Korkeila Lääkäri-lehdessä 23.5.2013.

Vammautunut potilas jäi yksin

“Ei tässä mitään, päivä kerrallaan. Haluan kiittää Fenniaa ja Fennian vakuutuslääkäriä elämäni pilaamisesta. Tapauksesta on jo aikaa. Pystyn kyllä kävelemään normaalisti, ilman sauvoja. Lenkkeilyn, pyöräilyn ja salilla käynnin olen voinut unohtaa. Fyysinen kuten henkinen terveyteni on romahtanut.”

Tapaturman kokenut henkilö kertoo haaverissa loukkaantuneesta jalasta, jota hän lähti näyttämään yksityiselle lääkäriasemalle, kun kerran oli vakuutus. Tapaturma- ja sairaskuluvakuutusta hän kertoo maksaneensa 13 vuotta.

“Muista vielä kuinka virkailija iloisesti kertoi että tällainen vakuutus on urheilevalle ihmiselle äärimmäisen tarpeellinen. Jos jotain ikävää sattuu, me hoidamme asiakkaamme kuntoon ja ei tarvitse odottaa julkisen puolen jonoissa. Otin siis itselleni vakuutuksen Fenniasta, jotta minulla olisi turva kun jotain vakavaa tapahtuu.”

Päivystävä ortopedi oli röntgenkuvien perusteella sitä mieltä, että vauriot ovat vakavat ja leikkaus on edessä. Samaa mieltä oli myös yksi “Suomen urheilulääketieteen johtavista asiantuntijoista”.

Fennian vakuutuslääkäri ei kuitenkaan myöntänyt maksusitoumusta leikkaukseen, jonka hinnaksi arvioitiin noin 5000 euroa.

Kirjoittajalla ei ollut varaa kustantaa leikkausta itse. Sairaalan hoitajan opastamana henkilö anoo maksusitoumusta Fenniasta. Maksusitoumus kuitenkin hylättiin, Fennian vakuutuslääkäri ei kirjoittajan mukaan katsonut leikkausta “lääketieteellisesti välttämättömäksi hoidoksi”.

Päätökseen raskaasti pettynyt, jalkavammastaan kärsivä kirjoittaja yrittää lukuisia kertoja saada yhteyttä vakuutuslääkäriin, mutta turhaan.

Haastattelen Fennian vakuutuslääkäriä. Minunkin on vaikea saada häneen yhteyttä, mutta syyksi paljastuvat työkiireet, ei välinpitämättömyys.

Vakuutuslääkäri kertoo, ettei voi ottaa kantaa yksittäiseen tapaukseen ilman potilaan lupaa, mutta toteaa, että päätöksestä olisi voinut valittaa tai potilas olisi voinut mennä kunnalliseen sairaalaan leikkaukseen.

Kysymykseeni siitä, voisiko vammautunutta potilasta mennä enemmän vastaan, kertoo lääkäri “ettei vakuutusyhtiö – ja vielä vähemmän yhtiön käyttämä lääketieteellinen asiantuntija – ole hoitava taho”.

“Vahingoittunut saa aina valituskelpoisen päätöksen jossa käy ilmi yhtiön ratkaisu, sen perusteet ja miten menetellään jos on tyytymätön päätökseen. Koska päätöksiä annettaessa sovelletaan lainsäädäntöä ja vakuutusehtoja, en näe miten yhtiö voisi kohdata asian eri tavalla.”

Vakuutusyhtiö myy vakuutusta tuotteena, johon ei sisälly empatia tai potilaan kohtaaminen. “Turvaa” edustanut vakuutusyhtiö petti asiakkaan luottamuksen, jolle vakuutusehdot eivät syystä tai toisesta hahmottuneet.
Haavoittunut potilas jää yksin eikä kykene jatkamaan taistelua. Potilaan maailma ja vakuutusyhtiön todellisuus jäävät etäälle toisistaan.

Ovatko Potilasvakuutuskeskuksen päätökset oikeudenmukaisia?

Potilasliiton puheenjohtajan Paavo Koistisen mukaan potilaat kokevat, ettei heidän hankkimiaan asiantuntijalääkäreiden lausuntoja oteta huomioon Potilasvahinkokeskuksessa, potilasvahinkolautakunnassa eikä tuomioistuimissa.

Kielteisiä päätöksiä ei perustella riittävän huolellisesti.

“Viime vuosina tilanne on kuitenkin parantunut ja muun muassa vakuutuslääkärijärjestelmää ollaan kehittämässä”, sanoo Koistinen.

Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Reima Palosen mielestä potilaiden pettymykset johtuvat liian suurista odotuksista. Jo lakia säädettäessä on selvä tarkoitus ollut, etteivät kaikki hoidosta aiheutuvat haitalliset seuraukset tule korvattaviksi. PVK:n päätökset pitää Palosen mukaan suhteuttaa lakiin.

“Mikäli korvauspiiriä halutaan laajentaa, potilasvahinkolakia tulee muuttaa”, sanoo Palonen.

Onko Potilasvakuutuskeskuksen korvausjärjestelmä oikeudenmukainen? Reima Palosen mukaan “moneen muuhun elämänalueeseen verrattuna on, koska terveyden- ja sairaanhoidon asiakkaille on luotu oma erityinen korvausjärjestelmä”.

Potilasvakuutuskorvausten saaminen ei siis ole itsestäänselvyys.

THL:n erikoistutkija Jutta Järvelinin tutkimuksessa kuitenkin paljastuu, etteivät kaikki Potilasvakuutuskeskuksesta korvausta hakeneet saa korvauksia, vaikka olisivat siihen ehkä olleet oikeutettuja.

Tutkimuksessa verrattiin lonkan ja polven tekonivelleikkauksissa sekä sydämen ohitusleikkauksissa olleiden potilaiden hoitokustannuksia leikkausten jälkeen. Osoittautui, että korvauksia hakeneiden mutta kielteisen päätöksen saaneiden potilaiden hoidon kustannukset olivat keskimäärin yhtä suuret kuin myös korvauksia hakeneiden ja myönteisen korvauspäätöksen saaneiden.

Tämä viittaa siihen, että näiden kahden potilasryhmän terveyspalvelujen käyttö on jokseenkin samanlaista, kuten myös näiden kahden ryhmän haittatapahtumien määrä tai vaikeusaste.

Tutkimustuloksesta ei Järvelinin mukaan voi suoraan päätellä, ovatko PVK:n päätökset olleet oikeita, mutta Ruotsiin verrattuna näyttää siltä, että Suomessa maksettaisiin korvauksia liian vähän.

“Ruotsissa potilasvahingoista korvattiin viime vuonna 39 prosenttia, aiemmin vielä enemmän, lähes puolet. Suomessa vastaava luku on noin 30 prosenttia”, tarkentaa Järvelin.

Reima Palosen mukaan perussyy eroon löytyy lainsäädännöstä. Vain yksittäisissä tapauksissa päätös on voinut olla virheellinen.

Asian todentaminen vaatisi Järvelinin mukaan vielä lisätutkimuksia sekä Ruotsin viimevuotisen korvausprosentin tarkistamista, jota ei voi vielä pitää luotettavana.

Palosen mielestä eri maiden korvausprosentteja ei voi suoraan verrata, sillä jokaisessa maassa on oma lainsäädäntö. Suomessa potilasvahinkolain mukainen pääkorvausperuste on ollut vahingon vältettävyys, eivätkä esimerkiksi hoitokustannukset tai vahingon vakavuus.

Kannattaako tyytymättömän potilaan säätää odotuksiaan vai pitäisikö lakia muuttaa? Ovatko päätökset oikeudenmukaisia ja erheet vain yksittäistapauksia? Mikseivät potilaiden hankkimat asiantuntijalääkärilausunnot kelpaa? Lisätutkimusta tarvitaan.

Hoidon laatua on mitattava

Potilaan oikeuden paranivat 1990-luvulla potilaslain myötä. Silti potilasasiamiehen toimintaa ei vieläkään tunneta kunnolla, kertoo Suomen Potilasasiamiesyhdistyksen puheenjohtaja Mervi Piekkari.

“Potilasasiamies on neutraali, puolueeton taho, joka neuvoo ja ohjaa potilasta terveydenhuollon pirstoutuneessa maailmassa että erilaisten valitusten tekemisessä.”

Piekkarin mukaan potilaan kannattaa ensin keskustella hoidon epäselvyyksistä hoitoyksikössä ja aina ristiriitatilanteissa ottaa ensin yhteyttä hoitopaikan potilasasiamieheen, joka selvittää yhdessä potilaan kanssa, miten kussakin tapauksessa toimitaan.

Hän kehottaa potilaita sekä heidän omaisiaan antamaan palautetta hoitopaikkojen nettisivujen kautta.

“Sehän on siis monesti tuurista kiinni, millainen lääkäri sattuu kohdalle, meni kummalle [kunnalliselle tai yksityiselle] puolelle tahansa”, kertoo StellaI.

Paavo Koistinen vaatii terveydenhuollon laatua mittaava julkista rekisteriä, joka auttaisi potilasta valitsemaan hoitopaikkansa ja loisi samalla myös tervettä kilpailua eri hoitopaikkojen välille. Oikeudenmukainen korvausjärjestelmä puolestaan pitää huolen siitä, että potilaan oikeudet toteutuvat myös käytännössä.

Juttu julkaistu 23.9. klo 17, juttua muutettu 24.9. klo 13.05: valelääkäreistä keskusteltiin Iltalehden verkkosivuilla 14.3., ei 14.4.