Satoja ihmisiä pidetään vuosittain syyttä putkassa

kärsimys
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
selli

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan valtio maksaa joka vuosi korvauksia noin 400:lle aiheetta vapautensa menettäneelle. Korvausta vuorokaudesta saa yleensä 100 euroa.

Tapauksen saama runsas negatiivinen julkisuus tai hakijan sairaus voivat nostaa korvausta. Sitä voidaan myös alentaa, jos hakijan todetaan syyllistyneen muihin rikoksiin.

Eniten korvauksia haetaan ja maksetaan kärsimyksestä, jota ei tarvitse sen kummemmin perustella. Sen sijaan kärsimyksen määrästä valtio ja hakijat ovat usein eri mieltä. Haetut korvaukset ovat selvästi suurempia kuin maksetut.

Lisäksi hyvitystä voi saada esimerkiksi oikeuskuluista ja ansionmenetyksestä. Korvausta tulojen vähentymisestä maksetaan vain harvoin. Tämä viittaa tutkijoiden mukaan siihen, etteivät hakijat useinkaan ole mukana työelämässä. Kokonaan vaille korvausta jää 15 prosenttia hakijoista.

Teksti
STT

Kuva
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva