Satametrisen lipputangon turvallisuus vaatii lisämittauksia – Haminalle kritiikkiä teräsrakenteiden asiantuntijalta: ”Iso moka”

Tankotoimittaja ADS on maksukyvytön eikä lisäkulujen maksajasta ole tietoa.

Hamina
Teksti
Outi Salovaara
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Haminan satametrisen jättilipputangon turvallisuus lepää teoreettisten laskelmien varassa ja vaatii pitkäaikaisia lisämittauksia.

Haminan kaupunki tiedotti joulukuun 18. päivänä, että rakennusvalvonta oli todennut tangon turvalliseksi ja tanko oli saanut väliaikaisen luvan sijasta pysyvän käyttöluvan.

Romahtamisvaaran vuoksi koripallokentän kokoinen jättilippu on kuitenkin laskettava alas aina, kun tuulen nopeus ylittää 15 metriä sekunnissa. Tästä huolehtii tangon automatiikka.

Tiedotteessaan kaupunki kertoo tangon loppukatselmuksen olevan helmikuussa 2020, jolloin käydään läpi asiakirjatäydennyksiä. Marraskuun alussa 2018 kiireellä pystytetyn tangon turvallisuuden varmistaminen vaatii todellisuudessa kuitenkin muutakin kuin asiakirjojen täydentämistä.

Haminan kaupungin kehitysjohtaja Matti Filppu kertoo Suomen Kuvalehdelle, että tangon väsymislujuus on varmistettava jälkikäteisillä mittauksilla. Tämä johtuu siitä, että tangon valmistaja, pietarilainen Amira-konepaja, jätti dynaamisen mitoituksen kokonaan tekemättä.