
Sari Essayah ei usko evoluutioon – kertoo, mihin vaaditaan kaikkein kovinta uskoa
Kristillisdemokraattien uudella puheenjohtajalla on samanlaiset mielipiteet kuin Päivi Räsäsellä.
Musta perheauto ajaa Lapinlahden S-marketin parkkipaikalle. Autonperässä ei ole Jeesus-kalaa, vaikka kaiken järjen mukaan sellainen sinne kuuluisi.
Kello on kymmenen maanantaiaamuna. Sari Essayah on menossa Ompelusoppiin. Kangaskaupan myyjän kanssa valitaan lamppuun uutta varjostinkuosia. Mielellään saisi olla jotain tummansinistä, vähän samaa sävyä kuin päällystakissa.
Kymmenentuhannen asukkaan Lapinlahdella tällainen erikoisliike ei pärjää pelkällä kankaanmyynnillä, Essayah jutustelee autossa. Siksi kangasyrittäjä pitää asiakkaille käsityökursseja. Myös Essayah on saanut opastusta ja ommellut laskosverhon.
”Olihan ne narut aluksi vähän hankalat.”
Tällaisia asioita Essayah sanoo tekevänsä mielellään: kotitöitä. Hän harrastaa myös lenkkeilyä, käy kuntosalilla ja lukee kirjoja, aivan kuin kuka tahansa pikkupaikkakunnalle asettunut perheenäiti, joka menee nukkumaan kymppiuutisten jälkeen.