SAK - hallitusneuvottelujen suurin voittaja

eläkeikä
Teksti
Tuomo Lappalainen
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (vas.) ja EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen poistumassa hallitusneuvotteluista Säätytalolta Helsingissä 20. toukokuuta 2011. Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

Neljässä vuodessa ehtii tapahtua paljon.

Kun Matti Vanhasen (kesk) porvarihallituksen ohjelma valmistui huhtikuussa 2007, Etelärannan vuorineuvokset eivät olleet pysyä nahoissaan.

Keskusta, kokoomus, vihreät ja Rkp lupasivat silloin melkein kaiken, mitä elinkeinoelämän etujärjestöt olivat ennen vaaleja keksineet esittää.

Mitään ei ollut jätetty sattuman varaan. Työnantajapuolen lobbarit päivystivät neuvottelujen aikanakin Säätytalolla varmistamassa, että asiat menivät niin kuin piti. ”EK [Elinkeinoelämän keskusliitto] vaikutti poikkeuksellisen tiiviisti hallitusohjelman sisältöön”, kuvaili työnantajajärjestön silloinen toimitusjohtaja Leif Fagernäs jälkeenpäin.

Tänä keväänä tahtipuikko on ollut toisissa käsissä. Sosiaalidemokraatteja ja vasemmistoliittoa edusti neuvottelijoina, työryhmien sihteereinä tai avustajina toistakymmentä SAK:n, STTK:n ja niiden jäsenliittojen lobbaria. Lisäksi hallitusneuvotteluissa oli molemmista puolueista mukana useita ay-taustaisia kansanedustajia. Siinä missä elinkeinoelämä tyytyi vielä neljä vuotta sitten kuiskaajan rooliin, palkansaajajärjestöjen edustajat lausuivat nyt vuorosanansakin itse.

Verotus ei keventynyt

Hallitusohjelmasta käy hyvin ilmi, että neuvottelijoiden kokoonpano vaikutti ratkaisevasti lopputulokseen useissa asioissa, joissa työmarkkinajärjestöillä oli ennen vaaleja toisistaan poikkeavat tai jopa vastakkaiset näkemykset.

Vasemmisto onnistui torppaamaan Säätytalolla esimerkiksi suuren osan elinkeinoelämän alkuperäisistä verotavoitteista.

Vaalien alla muun muassa Keskuskauppakamari oli linjannut, ettei pääomaveroa pidä kiristää, saati muuttaa progressiiviseksi. Toisessa ääripäässä oli SAK, joka vaati molempia. Lopputulos: pääomatulojen verokanta nousi, ja veroa päätettiin periä suurista tuloista suhteellisesti enemmän.

Toinen iso erimielisyys koski yritysten voitoistaan maksamaa yhteisöveroa, joka on nyt 26 prosenttia. EK oli tiukkaan sävyyn vaatinut sen alentamista kansainvälisestikin melko alhaiseen 20 prosenttiin, kun taas SAK olisi halunnut säilyttää sen nykytasolla.

Neuvotteluissa sovittiin kovan väännön päätteeksi veron keventämisestä prosentilla, eli suunta vastasi yritysten toiveita, mutta lopputulos oli selvästi lähempänä SAK:n kuin EK:n alkuperäistä tavoitetta.

Elinkeinoelämän keskeisiin vaatimuksiin kuului myös työn verotuksen alentaminen kaikilla tulotasoilla. Sekin jäi puolitiehen, sillä hallitusohjelmassa luvataan vain, että pienituloisen työn verotusta kevennetään. EK kuvaili ratkaisua pettymykseksi ja arvioi, että työn verotus todellisuudessa kiristyy kunnallisveroihin ja eläkemaksuihin kohdistuvan nousupaineen vuoksi.

SAK:lla ei sen sijaan ollut lopputuloksesta valittamista. Hallituksen hyväksymä kirjaus vastaa lähes yksi yhteen sen tavoiteohjelmassa ollutta vaatimusta.

Eläkeikä ei nouse

Ay-liike onnistui helpohkosti varmistamaan, että päävastuu hyvinvointipalveluista säilyy jatkossakin kunnilla ja valtiolla, aivan niin kuin palkansaajajärjestöt ovat koko ajan halunneet.

Keskuskauppakamari evästi ohjelmantekijöitä jo hyvissä ajoin paperilla, jossa se vaati yksityisten ja julkisten palveluntuottajien asettamista vastedes samalle viivalle. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä koskevaan kohtaan tuli kuitenkin ammattiliittojen toiveita myötäilevä kirjaus, jonka mukaan yksityinen ja kolmas sektori vain täydentävät kuntien palveluja.

Risto E.J. Penttilän (kok) johtama etujärjestö olisi niin ikään halunnut, että työntekijöille kuntaliitoksissa luvattu viiden vuoden irtisanomissuoja olisi ”arvioitu uudelleen”.

Tämäkin vaatimus tuli bumerangina takaisin. ”Henkilöstön asema muutosprosesseissa turvataan nykylainsäädännön tasoisena”, lupasivat hallitusneuvottelijat. Sanamuotoa oli vasemmistoliiton edustajana hiomassa Julkisten ja hyvinvointialojen liiton toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen, jonka oma ammattijärjestö oli asiassa yksi aktiivisimmista lobbaajista.

Uusi hallitus joutui ensi töikseen ottamaan kantaa myös viime vaalikaudella auki jääneeseen tekijänoikeuskiistaan. Elinkeinoelämä on ajanut Suomeenkin amerikkalaistyyppistä mallia, jonka mukaan työsuhteessa tuotettujen teosten oikeudet kuuluvat normaalisti työnantajalle.

Vanhasen hallituksen aikana hanke näytti jo liikahtavan eteenpäin, mutta nyt on taas palattu lähtöruutuun. ”Vaara ohi”, kommentoi eräs tekijäpuolen lobbari hallitusneuvottelujen tulosta.

Eläkekeskustelussa olivat vastakkain EK:n toivomus eläkkeiden alaikärajan korottamisesta ja SAK:n vaatimus sen pitämisestä jatkossakin 63 vuodessa. SAK voitti lopulta tämänkin väännön. Eteläranta sai tyytyä ympäripyöreisiin vakuutteluihin, että työurien pidentäminen on välttämätöntä.

Yhdessä asiassa elinkeinoelämä sai sentään arvokkaan torjuntavoiton. Ammattiliittojen pontevasti vaatima kanneoikeus ei mennyt läpi, vaikka sille löytyi ymmärrystä useammastakin puolueesta. Toisaalta myös työnantajien ehdotukset työrauhajärjestelmän uudistamisesta eli esimerkiksi lakkosakkojen korottamisesta kaikuivat kuuroille korville.

Kolmikanta kunniaan

Kaiken kruunuksi ay-liike sai lujat takeet, ettei sixpack tuota sille jatkossakaan ikäviä yllätyksiä.

Hallitusohjelmassa vakuutetaan useampaan kertaan, ettei mitään työelämää tai työlainsäädäntöä koskevaa asiaa valmistella ilman työmarkkinajärjestöjä. Hallituksen ja työelämän osapuolten yhteinen kolmikanta pääsee miettimään kaikkea mahdollista perhevapaista työttömyysturvaan ja eläkkeistä tasa-arvoon. Etujärjestöjen kanssa neuvotellaan jopa talouspolitiikan suurista linjoista.

Työmarkkinavoimia ei kumarrettu paljon syvempään edes tulopoliittisten kokonaisratkaisujen kultaisina aikoina.

Etelärannassa luettiinkin varmasti hiukan sekavin tuntein esimerkiksi uudeksi varapuhemieheksi tulevan Pekka Ravin (kok) vakuutteluja, että hallitusohjelmassa näkyy ”vahva kokoomuslainen kädenjälki”.

Tai ehkä Ravi halusi vain sanoa, että kokoomus on todella työväenpuolue muutenkin kuin mainosmiesten iskulauseissa.

He olivat mukana kirjoittamassa hallitusohjelmaa

  • Aleksi Kalenius (sd), STTK:n koulutuspoliittinen asiantuntija, koulutus-, tiede- ja kulttuuriryhmän sihteeri
  • Pekka Ristelä (vas), SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija, koulutus-, tiede- ja kulttuuriryhmän avustaja
  • Janne Metsämäki (sd), SAK:n elinkeinoasioiden päällikkö, elinkeinopolitiikkaryhmän sihteeri
  • Sauli Hievanen (vas), SAK:n järjestösihteeri, elinkeinopolitiikkaryhmän avustaja
  • Sinikka Näätsaari (sd), SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö, hyvinvointipolitiikkaryhmän avustaja
  • Kaija Kallinen (vas), SAK:n eläke- ja työura-asioiden päällikkö, hyvinvointipolitiikkaryhmän avustaja
  • Teija Asara-Laaksonen (vas), JHL:n toimialajohtaja, kuntapolitiikkaryhmän neuvottelija
  • Heli Puura (sd), STTK:n lakimies, Sdp:n puoluekohtainen avustaja
  • Saana Siekkinen (sd), SAK:n koulutus- ja työvoima-asioiden päällikkö, Sdp:n puoluekohtainen avustaja
  • Ralf Sund (vas), STTK:n talouspoliittinen asiantuntija, vasemmistoliiton puoluekohtainen avustaja
  • Anu Suoranta (vas), SAK:n hankekoordinaattori, vasemmistoliiton puoluekohtainen avustaja
  • Lauri Ihalainen (sd), SAK:n entinen puheenjohtaja, elinkeinopolitiikkaryhmän neuvottelija, uusi työministeri
  • Eero Heinäluoma (sd), SAK:n entinen johtaja, talousryhmän pääneuvottelija
  • Ville Kopra (sd), SAK:n entinen ekonomisti, talousryhmän avustaja
  • Kalervo Haverinen (sd), PAM:n entinen viestintäpäällikkö, ympäristöpolitiikkaryhmän avustaja