Ryöstäjiä liikkeellä entistä enemmän – kioskit ja ruokakaupat kohteina
Poliisi: ”Välillä teot ovat hyvin epätoivoisia.”
”Kaksi miestä ryösti R-kioskin Käpylässä aseella uhaten”, kertoo tutunoloisen uutisen otsikko. Ryöstöt näyttävät olevan pienten ruokakauppojen ja kioskien riesa. Siwat, Salet, Alepat ja R-kioskit saavat tuon tuosta kammoamaansa julkisuutta.
Helsingin poliisin päivittäisrikostutkinnan johtaja, rikosylikomisario Juha Laaksonen myöntää tuntuman oikeaksi. Kuluvan vuoden aikana eli heinäkuun loppuun mennessä Helsingin poliisin tietoon on tullut 56 liikeryöstöä. Määrä on 22 enemmän kuin vuotta aiemmin.
”Liikeryöstöt kohdistuvat pääasiassa kioskeihin ja kauppoihin.”
Kultasepänliikkeiden ryöstöjä tehdään Helsingissä vuodessa vain 1–2. Pankkiryöstöt ovat nykyisin erittäin harvinaisia verrattuna 1990-luvun alkuun, jolloin niitä tehtiin Suomessa toistasataa vuodessa.
”Pankit ovat satsanneet ryöstörikosten torjuntaan, mikä on vaikuttanut ratkaisevasti rahalaitosryöstöjen määrään”, Laaksonen arvioi.