Vihattu valkoposki

Valkoposkihanhet syövät viljelijöiden pellot ja kakkivat kaupunkilaisten puistot. Toiset haluaisivat ampua niitä, toiset tarjota niille ruokaa. Ehkä ne voisi myös opettaa tavoille.

ilmastonmuutos
Teksti
Pauliina Penttilä

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Valkoposkihanhet ovat kuin Itä-Afrikan heinäsirkat, sanoo liperiläinen maatalousyrittäjä Vesa Eronen.

”Se on tasainen matto pellossa, kulkee ja syö kaiken vihreän edeltään.”

Vain jätökset jäävät jäljelle.

Tuhansien hanhien parvet ovat laskeutuneet jo kahtena keväänä Erosen nurmipelloille.

Keväällä 2020 valkoposket laidunsivat liki koko toukokuun. Ne tyhjensivät peltoa 300 hehtaarin alueella, joista 240 hehtaaria oli kylvettävä uudelleen, kun hanhet olivat lähteneet.

Ensimmäinen nurmisato jäi saamatta. Sillä Erosen olisi pitänyt ruokkia 2 000-päistä lihakarjaansa, Suomen toiseksi suurinta. Oli turvauduttava ostorehuun. Se on alkukesästä vähissä ja kallista.

Toinen sato todennäköisesti onnistuu. Eronen pelkää, että kolmatta ei ehkä ehdi saada ennen syksyn tuloa.

Erosen mukaan valkoposket aiheuttivat hänelle tänä keväänä 250 000 euron kustannukset. Korvauksia hän odottaa saavansa 30–40 prosenttia tuosta summasta, korkeintaan 100 000 euroa.

Vuodelta 2018 valkoposkihanhien tuhoista maksettiin viljelijöille korvauksia kaikkiaan 1,1 miljoonaa euroa.

Vuoden 2019 kokonaissumma on noin 1,3 miljoonaa euroa, mutta kevään 2020 vahingot ovat jo yli kaksi miljoonaa euroa, arvioi Pohjois-Karjalan ely-keskuksen ylijohtaja Ari Niiranen. Suurin osa korvauksista menee Pohjois- ja Etelä-Karjalaan.

Tilanne on sietämätön, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen. Kaikkein vaikeinta on luomuviljelijöillä, joiden on lähes mahdotonta löytää korvaavaa rehua.

Erosta kismittää rahallisen menetyksen lisäksi se, että hanhien karkottaminen vie aikaa. Lintuja olisi häädettävä aamusta iltaan, ja keväällä on yllin kyllin muutakin tekemistä.

Lintuja on hätistetty monin konstein, mutta laihoin tuloksin.

Dronet: ”Lauma nousee hetkeksi, siirtyy ja ahmiminen jatkuu.”

Vihreä laservalo: ”Auttaa, mutta auringolla menettää tehonsa.”

Paukkupatruunat: ”Pauke on ainoa, mikä selvästi on linnuilla selkäytimessä, sitä ne vähän pelkäävät.”

Erosen mielestä hanhia pitäisi metsästää. MTK vaatii samaa. Eronen uskoo, että tappaminen tekisi linnuista arempia, pysyisivät poissa pelloilta.

Hanhi tottuu pelättimiin ja kaasutykkien paukkeeseen.

Euroopan unionin lintudirektiivi suojelee valkoposkihanhea tiukasti. Lintua ei saa edes karkottaa pelloilta ilman ely-keskuksen lupaa. Luonnonsuojelulakia rikkoo myös kaupunkilainen, joka antaa koiransa pyräyttää hanhiparven ilmaan.

Yhden linnun arvoksi on määritelty 336 euroa. Sitä summaa tuomioistuin käyttää määritellessään korvausta tapetusta valkoposkesta.

Kansalaisaloite valkoposkien metsästämisen sallimisesta ylitti kesäkuun alussa 50 000 kannatusilmoituksen rajan.

Myös MTK haluaisi siirtää hanhen metsästyslain piiriin. Silloin vahingot korvattaisiin riistavahinkolain nojalla ja niistä vastaisi maa- ja metsätalousministeriö. Nyt korvaukset perustuvat luonnonsuojelulakiin ja ovat ympäristöministeriön hoidossa.

EU ei ole aikeissa lopettaa valkoposkihanhien suojelua. Lintudirektiivi on pandoran lipas, jota ei hevin avata: jos yhden suojellun lajin metsästys sallitaan, alkaa loputon taistelu siitä, mitkä kaikki olisi otettava tilalle suojelun piiriin.

EU sallii valkoposkihanhen rajoitetun metsästyksen, niin sanotun suojametsästyksen. Sillä suojellaan peltoja ja viljelijöitä.

Suomi on suhtautunut nihkeästi suojametsästykseen, mutta nyt lupia on ensimmäistä kertaa myönnetty. Ne sallisivat 375 valkoposkihanhen ampumisen Tohmajärvellä syksyllä 2020. Päätöksestä on valittanut hallinto-oikeuteen Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri. Valituskierrosta ei välttämättä saada loppuun ennen ensi syksyn metsästyskautta.

Myös maatalousyrittäjä Eronen haki lupaa tuhannen hanhen ampumiseen. Ei hän usko sitä saavansa. Silti tekisi mieli tarttua toimeen.

”Meidän on tehtävä ratkaisut, jos hallinto ei niihin kykene. Ikävää, jos meidän pitää itse istua käräjillä, kun on yritetty omaisuutta ja elinkeinoa suojella.”

 

Valkoposkihanhia Kouvolassa 19.10.2017.
Valkoposkihanhia Kouvolassa 19.10.2017. © Arto Griinari/Vastavalo

Valkoposkihanhi, Branta leucopsis, on keskimäärin hiukan alle kaksikiloinen sorsalintu. Laji metsästettiin 1900-luvun alkupuolella liki loppuun. Vuonna 1979 se suojeltiin EU:n alueella.

Suojelu on tuottanut tulosta. Kaikki Suomessa liikuskelevat hanhet kuuluvat Hollannin rannikolla talvehtivaan populaatioon, jossa laskettiin vuonna 2018 olevan 1,3 miljoonaa yksilöä. Kanta on elinvoimainen.

Hanhituhot Suomen pelloilla ovat yleistyneet vasta viime vuosina. Jo aiemmin valkoposkihanhet ovat tulleet rannikkokaupunkeihin. Esimerkiksi Helsingissä niiden määrä kasvoi etenkin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Valkoposkihanki on levinnyt myös järville. Se on pesinyt ainakin Vesijärvellä, Päijänteellä, Oulujärvellä ja Kallavedellä.

Vaikuttaakin siltä, että hanhikanta on Suomessa räjähdysmäisessä kasvussa. Lintujen talvehtimisalueella Hollannissa on kuitenkin laskettu, että kolmen viime vuoden ajan lintujen määrä on pysynyt samana, kertoo lintujärjestö BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

Lintujen muuttoreitti on muuttunut.

Keväisin valkoposkihanhien pääjoukko lentää Hollannin rannikolta eteläiselle Novaja Zemljalle, Venäjälle kuuluvalle karulle ja vuoristoiselle Pohjoisen jäämeren saarelle. Matkalla ne tankkaavat ankarasti, sillä pesimäalueella ravintoa on kesän alussa niukasti.

Aiemmin lähes kaikki hanhet lensivät Novaja Zemljalle pysähtymättä Suomessa. Ne söivät itsensä kylläisiksi Virossa ja Ruotsin Gotlannissa, lensivät itäisen Suomenlahden rannikkoa, siirtyivät mantereen päälle valtaosin Venäjän puolella.

Nykyään arviolta puolet hanhista muuttaa itäisen Suomen ylitse.

Syitä voi olla monia. Ilmaston lämpenemisen takia hanhet ruokailevat yhä pohjoisempana, jolloin ne tulevat Ruotsin ja Viron sijaan Suomeen. Venäjällä taas saa metsästää hanhia keväisin ja syksyisin.

Ennen hanhet ruokailivat syysmuuton aikaan nykyistä useammin Venäjällä. Nyt siellä on peltoja kasvanut umpeen.

Yhden teorian mukaan hanhet löysivät Suomen syksyllä 2006.

”Syysmuuton aikaan satoi ja tuuli, oli läpipääsemätön keli. Iso joukko hanhia joutui pysähtymään Suomeen”, Lehtiniemi kertoo.

”Sen jälkeen määrät kasvoivat syksystä toiseen. Viime aikoina keväällä levähtäminenkin on lisääntynyt.”

 

Timotei eli nurmitähkiö, Phleum pratense, mieluiten vain 85 milliä korkeana. Se on tutkimusten mukaan valkoposkihanhen himoruokaa, sillä siinä on valtavasti valkuaista.

Samasta syystä nurmea kasvatetaan karjalle.

Vihreiden Emma Kari totesi toukokuussa Maaseudun Tulevaisuudessa, että hanhille pitäisi järjestää ruokintapeltoja.

Seurasi pilkka-aalto somessa: rotille ja lokeillekin ruokintapaikat, etteivät pyöri kaupungissa, ja hanhiruokahan ei kasvissyöjille sovi. Metsästys sai kannatusta.

Ruokintapellot ovat käytössä muun muassa Hollannissa ja Ruotsissa. Suomessakin on kokeiltu peltojen varaamista esimerkiksi kurjille – ja huomattu, että peltojen suunnittelussa on oltava huolellinen, jotta ne kelpaavat linnuille.

Pelkkä metsästys tai pelkät ruokintapellot eivät yksinään auta, toteaa Lintujärjestö BirdLifen Lehtiniemi.

”Jos nyt annettaisiin oikeuksia ampua valkoposkihanhia pelloilta, vahingot vain kasvaisivat. Parvet hajautuisivat, ja ongelma leviäisi yhä useampien viljelijöiden pelloille.”

Kokonaisuus vaatii Lehtiniemen mukaan sekä hanhien karkottamista että suunnitelmaa siitä, mihin hanhia ajetaan. Yksilöiden ampuminen saattaa tehostaa karkottamista. Ennen kaikkea lupa tappaa saattaisi rauhoittaa viljelijöitä, Lehtiniemi uskoo.

Ainakin keinoja on jatkuvasti vaihdeltava. Lintu tottuu nopeasti ilmapalloissa roikkuviin pelättimiin ja kaasutykkien paukkeeseen.

Pellolla ollessaan hanhi haluaa nähdä, jos vaikkapa kettu lähestyy. Pelloille, joilta lintu halutaan pitää poissa, kannattaakin laittaa aitoja ja puita näköesteiksi. Valkoposki ruokailee mieluiten paikassa, josta voi paeta veteen. Siksi hyvä ruokintapellon paikka on laaja aukea järven tai lammen rannassa.

Ensimmäisillä kerroilla lintujen ajaminen oikealle pellolle voi olla työn ja tuskan takana, mutta Lehtiniemen mukaan kokemus saa hanhen muuttamaan tapojaan. Eihän lintu muuten olisi Suomen peltojakaan löytänyt.

 

Sanottiinpa hanhen aivoista mitä vain, valkoposki on oppivainen.

Korkeasaaren eläintarhan hanhiopas Kati Schenk kertoo yksilöstä, jonka hän työtovereineen on nimennyt Grillihanheksi. Se kun pyrki keväällä 2019 pesimään Korkeasaaren grillin vieressä.

Hanhi paarusti grillin ympärillä, kerjäsi ruokaa ja sähisi eväitään nauttiville turisteille. Tarvittiin kolmen viikon kärsivällinen ”terapointi”: kun naaras yritti ryhtyä munimaan, paikalle laitettiin aina heinäpaali, jonka yli vedettiin vielä rastasverkkoa. Viimein naaras saatiin siirtymään sivummalle, hanhien pesintää varten aidatulle alueelle.

Toukokuussa 2020 Grillihanhi tuli taas. Naaras alkoi laittaa pesää grillin kulmille. Nyt kesti vain kolme tuntia, että hanhi luovutti ja lähti pesimään viimevuotiselle alueelleen.

Viime vuonna Schenk oli Korkeasaaren ainoa hanhiopas, nyt heitä on kolme. Schenkin, Minna Viljamaan ja Marika Aihion tehtävänä on huolehtia, että valkoposkihanhien ja ihmisten yhteiselo sujuu. Heidän työnsä alkaa huhtikuun alussa, kun hanhet saapuvat. Kesäkuun 12. päivä oli viimeinen työpäivä, silloin enää pari hanhea istui hautomassa.

Eläintarhassa käy päivittäin jopa tuhansia ihmisiä. 22 hehtaarin saarella saattaa pesiä liki 200 valkoposkihanhiparia. Molempia lajeja on opastettava.

Jos hanhi ryhtyy perustamaan pesää vilkkaan kulkureitin varteen, hanhioppaat estävät aikeet paaleilla ja verkolla. Matalat pajuaidat ovat kätevä konsti rajata näkyvyyttä ja ohjata hanhea avoimemmille pesimäpaikoille.

Pesimäajaksi kallioalueet rajataan niin, että ihmiset eivät kulje niiden läpi. Kyltit varoittavat huomaamattomista pesistä.

Tiehen maalattu punainen viivakin toimii rajana. Jos ihmiset eivät ylitä sitä, hanhikin oppii pysymään omalla puolellaan.

Korkeasaaren valkoposkihanhet kuuluvat Suomen pesimäkantaan, jonka koko on reilut 33 000 lintua. Se on eri porukkaa kuin kesäksi Novaja Zemljalle muuttava, viljelijöiden pelloilla ruokaileva joukko.

 

Sähisevä uros ja Korkeasaaren hanhioppaat Marika Aihio, Minna Viljamaa ja Kati Schenk.
Sähisevä uros ja Korkeasaaren hanhioppaat Marika Aihio, Minna Viljamaa ja Kati Schenk. © Marjo Tynkkynen

Hollannin rannikolla hanhet pariutuvat loppuelämäkseen, jopa pariksi vuosikymmeneksi.

Naaras päättää, mihin lähdetään pesimään. Se valitsee myös pesän paikan.

Naaras munii yhden munan kerrallaan, usein kaikkiaan neljä tai viisi munaa. Sitten alkaa liki kuukauden kestävä hautominen.

Uroksen tehtävä on puolustaa pesää. Jotkut koiraat tosin huitelevat omilla teillään, jotkut saattavat jopa perääntyä naaraan taakse, kun vaara uhkaa.

Monet kuitenkin hoitavat hommansa. Jos ihminen tulee lähelle, hanhi ensin tuijottaa, sitten se avaa nokkansa, näyttää kieltä ja sähisee. Lopulta se menee kyyryyn, painaa päänsä alas, pörhistelee sulkiaan ja jatkaa sähinää.

Viimeistään silloin on syytä väistää. Seuraavaksi lintu tulee päälle. Se nokkii jaloille tai lehahtaa kimppuun. Siiveniskut voivat sattua. Hanhioppaiden on työnsä puolesta mentävä liian lähelle lintuja, joten he ”saavat hanhesta” päivittäin.

Yleensä riittää, kun työntää käden eteen. Hanhi läpsii kättä, ja kasvot ovat suojassa. Korkeasaarella on myös lupa hävittää pesiä hankalista paikoista. Silloin täytyy pukea takki, kypärä ja suojalasit.

Varmin tapa saada uros niskaansa on tulla lujaa vauhtia polkupyörällä tai sähköpotkulaudalla tietä, joka on hanhen ja sen pesän välissä. Yllätetty, säikähtänyt valkoposki käy päälle heti.

Joskus uros menee äärimmäisyyksiin.

BirdLifen Teemu Lehtiniemi löysi keväällä Loviisasta naaraan, joka oli kuollut kesken hautomisen.

Koiras vahti yhä.

Valkoposkihanhi kakkaa joka toinen minuutti.

Kesäkuussa kaupunkihanhet poikasineen levittäytyvät puistoalueille. Poikaset oppivat lentämään vasta elokuussa, joten kesän ajan linnut pysyvät rantojen lähellä.

Ruohoa on syötävä paljon, ja se sulaa huonosti. Niinpä hanhi kakkaa joka toinen minuutti. Ruohoinen uloste kuivuu ja hajoaa nopeasti, mutta ehtii sitä ennen hermostuttaa kaupunkilaisia.

Ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen on työskennellyt Helsingin kaupungilla vuodesta 2003.

Pakarisen mukaan jotkut kaupunkilaiset pitävät hanhia tuholaisina. Toiset taas suhtautuvat niihin kuin lemmikkeihin, seuraavat niiden elämää ja tutustuvat yksilöihin. Tästä seuraa, että kaupunkihanhista käydään vilkasta julkista keskustelua.

Osa kaupunkilaisista esimerkiksi haluaisi, että yhteiskunta siivoaisi hanhien jätökset.

Pakarisen mukaan hanhenkakka voi olla todellinen ongelma jalkapallokentällä, missä se haittaa pelaamista.

”Jos taas haluaa makoilla ja ottaa aurinkoa, niin voisi pitää pientä lasten haravaa mukana ja raivata itse vilttinsä vaatiman tilan”, Pakarinen toteaa.

Kakka ei ole erityisen vaarallista, sillä auringon uv-säteily tappaa mahdolliset taudinaiheuttajat muutamassa tunnissa.

Laiduntaessaankin hanhi suojelee poikasiaan. Jos hanhet ja ihmiset jatkuvasti törmäävät kulkureiteillään, seuraa ongelmia.

Helsingin Arabianrannassa koiranputken ja muiden luonnonkasvien on annettu paikka paikoin rehottaa. Koska hanhi ei kulje korkean kasvillisuuden läpi, niittykaistale suojaa rannan tuntumassa kulkevia pyöräteitä.

Pakarisen mielestä kasveja voisi hyödyntää enemmänkin. Arabianrannassa kukkii pienellä nurmilaikulla ketohanhikki, matala keltainen kukka. Sitä hanhi ei syö.

”Piknikviltti keltaisten kukkien päällä voisi olla vielä kauniimpi kuin nurmella.”

Pakarisen mukaan Suomen pesimäkanta kestäisi pientä metsästystä. Lintujen pyynti voisi myös rauhoittaa joitain kaupunkilaisia. Kaupungissa ei kuitenkaan voi metsästää, eikä ihmisten tyynnyttely ole kestävä perustelu eläinten tappamiselle, hän huomauttaa.

Niiden, jotka rääkkäävät valkoposkia, Pakarinen toivoisi päätyvän nykyistä useammin oikeuteen. Kuuman kahvin kaataminen valkoposkihanhen päälle tai linnun yli ajaminen pyörällä ovat sekä luonnon- että eläinsuojelurikoksia.

 

Marinadiin valkoviiniä, limeä ja minttua. Anna marinoitua päivä, ruskista ja paista kolme tuntia sata-asteisessa uunissa.

Ruotsalaisella metsästyssivustolla pohditaan, kuinka valkoposkihanhi kannattaisi valmistaa. Yksi kehuu kotitekoisia makkaroita, toinen savustettua hanhea. Pataruokakin on kuulemma ”kanongott”.

Ruotsissa valkoposkihanhia on metsästetty vuosia. Niiden muuttoreitti kulkee muun muassa Tukholman alueen ja Gotlannin yli. Suojametsästystä käyttävät Ruotsin lisäksi esimerkiksi Tanska, Belgia ja Hollanti.

Virossakin valkoposkea metsästetään, jopa enemmän kuin EU:n lintudirektiivi oikeastaan sallisi.

Ruotsissa on lupa ampua 7 000 valkoposkea vuodessa. Metsästys on jäänyt reilusti vähäisemmäksi. Vuonna 2018 tuhottiin ampumalla ja munia hävittämällä yhteensä 2 318 hanhea.

Pinta-aloihin suhteutettuna Ruotsin metsästyslupien määrä on vähäisempi kuin Tohmajärvelle myönnetyt 375 lupaa.

Ruokintapellot havaittiin Ruotsissa toimivaksi ratkaisuksi jo vuosikymmen sitten. Nyt on meneillään hanhiprojekti, jonka toivotaan tuovan tietoa eri keinojen vaikuttavuudesta.

Korvaussummat ovat Ruotsissa eri luokkaa kuin Suomessa. Vuonna 2018 valkoposkihanhen tuhoista maksettiin vajaat 1,3 miljoonaa kruunua eli noin 120 000 euroa – kymmenesosa Suomen korvauksista.

Lisäksi Ruotsissa maksetaan tukea vahinkojen ennaltaehkäisyyn. Pelkän valkoposkihanhen osalta tukisumma oli vuonna 2018 noin 53 000 euroa. Valkoposkia sisältyy myös tukiluokkaan ”useita hanhilajeja”. Niiden torjuntaan käytettiin 88 000 euroa.

 

Suomi sai kesäkuussa ”hanhinyrkin”. Työryhmän asettivat maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) ja ympäristö ja -ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr). Valkoposkihanhet nousivat valtakunnanpolitiikan aiheeksi keväällä, kun ministerit vierailivat Kiteellä kuulemassa viljelijöitä.

Hanhinyrkin pitäisi saada työnsä valmiiksi elokuun loppuun mennessä. Tarkoitus on pohtia korvauskäytäntöjä ja ennaltaehkäisyä, mikä tarkoittaa ruokintapeltoja, karkottamista – ja suojametsästystä.

Kiirettä pitää, sanoo ryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Ari Niiranen. Hän pitää tärkeänä laajaa yhteistyötä, sillä asia liittyy niin maanviljelyyn kuin luonnonsuojeluunkin.

Korvaus– ja lintupeltoasioita on kuitenkin jo selvitelty. Nyt tarkoitus on esimerkiksi pohtia, voisiko turvetuotantoaluita muuttaa ruokintapelloiksi ja miten lintupellot saataisiin osaksi EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa.

Niiranen lupaa, että ensi keväänä keinoja on jo käytössä.

Ensin on kuitenkin tulossa syksy. Hanhet muuttavat takaisin Hollannin rannikolle. Syksyisin korvattavaa tulee paljon vähemmän kuin keväisin, mutta nyt tilanne on räjähdysaltis. Sorsalintujen metsästys alkaa elokuussa.

Hanhinyrkki pohtii, voisiko syksyn korvauksia jouduttaa.