Ilmakuivattua leivän päälle

Vaikka talous vetää, ruokakaupan myynti notkahtaa edelleen ennen palkkapäiviä. Se kertoo kotitalouksien ohuista puskureista.

ruoka
Teksti
Salla Vuorikoski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Talouden noususuhdanne ei saa S-ryhmän kaupallista johtajaa Ilkka Alarotua kiljumaan riemusta. Hänen mukaansa nousu ei ole vielä sanottavasti lisännyt ostosintoa.

”Tokihan me toivomme, että tilanne menee paremmaksi ja ihmiset lähtevät kuluttamaan.”

”Jos katsotaan mielipidemittareita, kuluttajat kertovat seuraavansa edelleen hintaa eikä siinä ole mitään muutosta. Hinta-laatusuhde korostuu eli pyritään ostamaan viisaammin.”

Ei tilanne kauppaketjujen näkökulmasta aivan onnetonkaan ole. Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvo nousi tammikuussa 4,2 prosenttia edellisvuodesta, noin 1,3 miljardiin euroon. Kauppatyyppien välillä on eroja: suuret marketit myivät aiempaa enemmän, pienissä myymälöissä mentiin miinuksen puolelle.