Röökin loppu häämöttää: Suomi aikoo olla liki savuton 2030 – Silti vasta kuudenneksi pontevin vähentäjä

Kieltolaista ei ole kyse, vaan tupakoinnista tehdään liian vaikeaa, kallista ja noloa.

tupakka
Teksti
Susan Heikkinen

Terveysgestapo, elintapafasistit, kyylät, nutturapäät, holhoajat, fanaatikot, hysteerikot!

Näin nimiteltiin tupakointia suitsivia tahoja 1990-luvun alkupuolella, kun Suomessa vielä poltettin baareissa, työpaikoilla ja kaukojunien tupakkavaunuissa.

Ärhäkin julkinen keskustelija oli 1988–1993 toiminut Huomaavaiset tupakoitsijat -yhdistys, jota tupakkateollisuus tuki ja koulutti. Yhdistyksen kellokkaat kyseenalaistivat tupakan vaarallisuuden ja peräsivät yksilön oikeutta tupakoivaan elämäntapaan samaan aikaan kun tupakkasairauksiin kuoli 5 000 suomalaista vuodessa.

Vuonna 2010 Suomesta tuli ensimmäinen maailman maa, joka kirjasi tupakkalakinsa tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppumisen.

Lain perusteluosaan kirjattiin aikataulukin: loppu tulisi vuoteen 2040 mennessä, ja käytännössä ”loppumiseen” riittäisi, jos 0–2 prosenttia väestöstä tupakoisi päivittäin.