Rokotusten vastustaja: Ei piikkejä – vaan valkosipulia

Perhe ei rokottanut vauvaansa. Lääkäri ilmoitti lastensuojeluun.

Facebook
Teksti
Jari Lindholm

Lastensuojeluilmoitus oli järkytys.

Erkki Palviaisen ja Tea Tammisen vauva oli syntynyt terveenä. Synnytys oli tapahtunut kotona ilman kätilöä, kokeneemman ystävän avustuksella. Palviainen ja Tamminen pyrkivät luonnonmukaiseen elämään, joten luomusynnytys oli tuntunut oikealta vaihtoehdolta.

Pari viikkoa myöhemmin terveydenhoitaja oli vieraillut perheen luona toteamassa tilanteen normaaliksi. Samalla hän oli ehdottanut tarkastuskäyntiä lastenlääkärin luona.

Tapaaminen Jorvissa päättyi katastrofiin.

Kun lääkäri oli tutkinut vauvan, hän alkoi Palviaisen mukaan luetella pariskunnan ”syntejä”: sokerirasitustesti oli laiminlyöty, ultraäänitutkimukseen ei ollut suostuttu, sairaalaan ei ollut menty ensimmäisenä arkipäivänä synnytyksen jälkeen, vauvalle ei ollut otettu K-vitamiinipiikkiä.