Rinteen hallitus tarjoilee talousarviossaan hyviä uutisia, mutta taustalla väijyy ikävä fakta: kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia

Uutisanalyysi: Globaalin talouden sekava nykytila tekee hallituksen tavoitteista vaikeita saavuttaa.

budjetti
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2020 eteni eduskuntaan 7. lokakuuta. Rinteen ensimmäisessä budjetissa on useita asioita, jotka antavat hetkittäistä toivoa julkistaloudelle.

Julkisen velan määrä suhteessa kansantalouden kokoon on alle 60 prosenttia ja valtionlainojen korkomenot pienevät arvion mukaan 307 miljoonalla eurolla vuonna 2020. Myös osinkotulot ja valtion liikelaitosten voitot kasvavat.

Talous kasvaa tänä vuonna 1,5 prosenttia ja työllisyysastekin vahvistuu kohti 73:ää prosenttia. Työllisyysasteen noustessa työttömyysturvaan kuluu vähemmän rahaa, jolloin varoja voidaan suunnata muihin tärkeisiin kohteisiin.

Tähän ”hyvät uutiset” sitten loppuvatkin.