Riita Branka-koirasta päätyi poliisin pöydälle – Rescue-koirien adoptiossa voi törmätä yllättäviin ongelmiin
Juridisesti ei välttämättä ole selvää, kuka koiratarhalta pelastetun koiran omistaa.
Suomessa toimii kymmeniä niin sanottuja rescue-koiria maahan tuovia ja adoptioon luovuttavia yhdistyksiä. Koirien kysyntä on erittäin suurta. Myös maahantuontimäärät ovat kasvaneet huomattavasti: koiria tuodaan Suomeen joka vuosi tuhansia.
Rescue-koira on elänyt hylättynä katukoirana ja päätynyt sen jälkeen koiratarhalle esimerkiksi Espanjassa, Romaniassa, Venäjällä, Serbiassa tai Baltian maissa. Koiria adoptoidaan tarhoilta ulkomaille.
Jos yhdistyksen ja adoptoijan välille syntyy kiistatilanne, koirasta laadittu adoptio-sopimus saattaa jättää perheen tyhjän päälle. Juridisesti ei välttämättä olekaan selvää, kuka koiran omistaa.
Ongelmia voi myös syntyä, mikäli yhdistyksellä ja perheellä on erilainen näkemys siitä, miten koiraa tulisi kouluttaa. Joskus perhe voi saada täysin sopimattoman koiran.
Rescue-koiratoimintaa on myös arvosteltu, koska koirien on pelätty levittävän tauteja maasta toiseen. Ruokaviraston ylitarkastaja Virva Valle totesi Koiramme-lehdessä vuonna 2018, ettei katukoiria pitäisi tuoda Suomeen lainkaan, vaan tukea eläinsuojelutoimintaa kohdemaassa. Useat rescue-koirajärjestöt ovat ryhtyneet sen jälkeen toimenpiteisiin, joilla ehkäistään tautiriskejä.
Responsible Rescue -hanke käynnistyi vuonna 2018. Siinä on nyt mukana 15 yhdistystä. Ne ovat sitoutuneet noudattamaan lakisääteisiä tuontivaatimuksia tiukempia terveyskriteereitä. Yhdistykset haluavat myös yhtenäistää toiminnan laatua Suomessa ja auttaa rescue-koiran adoptointia harkitsevia perheitä varmistumaan adoption turvallisuudesta.
Vaikka terveyspuolella on saatu aikaan edistystä, koiran ottamista harkitsevan on hyvä tietää muista mahdollisista ongelmista – silloinkin kun se asioi Responsible Rescue -tunnuksen saaneen yhdistyksen kanssa.
Helsinkiläinen Ursula Hallaksen ja Marko Järvikallaksen perhe adoptoi Branka-koiran Nobody’s Dog ry:ltä lokakuussa 2020.
Nobody’s dog on tammikuussa 2012 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys, joka auttaa kodittomia koiria paikan päällä Serbiassa ja adoptoi koiria Suomeen. Vuonna 2019 yhdistys toi Suomeen 59 koiraa. Se käyttää Responsible Rescue -tunnusta.
Perheen mukaan tapahtumat etenivät seuraavasti:
Nobody’s Dog -yhdistyksen puheenjohtaja Jenni Liukkonen toi Brankan perheeseen lokakuun 4. päivänä. Hallas ja Järvikallas allekirjoittivat koirasta adoptiosopimuksen ja maksoivat siitä 230 euroa.
Kaikki yhteydenpito ja tapaamiset yhdistyksen kanssa ennen koiran adoptointia olivat sujuneet mallikkaasti ja hyvässä yhteishengessä.
Branka oli jo noin 12-vuotias iäkäs koira, jolle perhe halusi tarjota onnelliset eläkepäivät. Ensimmäisen kuukauden aikana se näytti sopeutuvan uuteen elämäänsä hyvin. Sen jälkeen alkoivat kuitenkin ongelmat.
Branka alkoi saada öisiä paniikkikohtauksia. Se tärisi, läähätti, yrittää hyppiä ja juosta päin ovia ja ikkunoita, yritti päästä kaikin tavoin ulos kotoa.
Perhe otti välittömästi yhteyttä yhdistykseen ja kertoi tilanteesta. Sieltä heitä neuvottiin viemään koira Sipoon Nikkilässä sijaitsevaan eläinlääkäriin, mutta perhe valitsi lähellä kotiaan Käpylässä sijainneen tutun eläinlääkäriaseman, josta ajan sai välittömästi. Lääkäri määräsi koiralle ensin kipulääkkeitä. Kun niistä ei ollut apua, hän kirjoitti reseptin rauhoittavia.
”Suhtauduin koiran lääkitsemiseen rauhoittavilla erittäin skeptisesti”, kertoo Ursula Hallas. ”Mutta luotimme kuitenkin asiantuntijaan eli eläinlääkäriin, ja halusimme katsoa, olisiko lääkkeistä apua.”
Joulukuun alussa perhe lähti viikoksi mökille. Siellä Brankan kohtaukset pahenivat niin paljon, etteivät Hallas ja Järvikallas saaneet nukuttua kahteen yöhön.
Hallas otti yhteyttä Nobody’s Dogin Jenni Liukkoseen. Hän kertoo pyytäneensä, että Liukkonen ottaisi koiran vähäksi aikaa hoitoon, jotta sen mahdollisesti kokeman kivun syy selvitettäisiin ja perhe saisi hieman levättyä ja tilanne rauhoitettua. Hallaksen mukaan Liukkonen suostui pyyntöön ja tarjoutui viemään koiran itse Nikkilässä sijaitsevaan eläinlääkäriin.
Järvikallas vei Brankan Liukkosen luokse itsenäisyyspäivänä. Perhe oletti, että koira palautuu heille parin päivän sisällä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vaan yhdistyksestä ilmoitettiin, että lääkäriaika oli saatu vasta perjantaille.
Sen jälkeen WhatsApp-pikaviestisovelluksessa käyty keskustelu muuttui yhdistyksen puolelta perhettä syyllistäväksi. Liukkonen esitti muun muassa epäilyjä, että perhe oli kohdellut koiraa liian lempeästi ja sille oli tarjottu liikaa ”pehmeää hellyyttä”.
Lopulta yhdistys ei enää vastannut yhteydenottoihin lainkaan. Vasta kun Järvikallas kertoi tekevänsä rikosilmoituksen, Liukkonen soitti hänelle takaisin ja ilmoitti, ettei koiraa enää palauteta.
Perhe teki rikosilmoituksen ja palkkasi asianajan. Joulun ja uudenvuoden pyhien takia asian käsittely poliisissa kuitenkin venyi tammikuun puolelle.
Nobody’s Dog -yhdistyksen puheenjohtajalla Liukkosella on täysin erilainen käsitys siitä, mitä Brankan kanssa tapahtui.
Liukkosen mukaan perhe halusi luopua koirasta vapaaehtoisesti ja palauttaa sen yhdistykselle. Asiasta sovittiin Liukkosen mukaan Ursula Hallaksen kanssa puhelimessa ennen itsenäisyyspäivää.
Liukkosen mukaan koira ei ole oireillut millään tavoin ennen kuin se annettiin perheeseen eikä myöskään sieltä paluun jälkeen.
”Perhe ei halunnut missään vaiheessa ottaa neuvoja koiran hoidon suhteen”, Liukkonen sanoo.
”Hallas soitti mökiltä, kuvaili tilannetta mahdottomaksi ja ilmoitti haluavansa palauttaa koiran.”
Jos perhe halusi luopua koirasta, miksi se on nähnyt niin valtavasti vaivaa Brankan takaisin saamiseksi: soittanut hätäkeskukseen, tehnyt rikosilmoituksen, palkannut asianajajan ja lähettänyt yhdistykselle useita viestejä, missä se vaatii koiran palautusta?
”Vaikea sanoa”, Liukkonen vastaa.
”Ehkä he ovat miettineet, että koirassa ei ole vikaa, joten he voivat ottaa se takaisin.”
Yhdistyksen itse laatimassa adoptiosopimuksessa lukee, että palautuksesta tehdään aina kirjallinen sopimus. Liukkonen myöntää, että tällaista sopimusta ei ole tehty.
”Suoraan sanottuna olin sinisilmäisen häkeltynyt perheen väitteistä, että koira on adoptointikelvoton, niin en sitten pyytänyt sitä sopimusta.”
Perhe kiistää kutsuneensa Brankaa koskaan ”adoptiokelvottomaksi”.
Suomen lain mukaan koiran omistussuhde on verrattavissa esineeseen. Juridisesti koira on ”irtain esine”.
Rescue-yhdistysten tekemät adoptiosopimukset eivät kuitenkaan ole poliisin mukaan virallisia. Vaikka Järvikallas ja Hallas ovat maksaneet koirasta ja heidän hallussaan on yhä sen passi ja muut paperit, he eivät poliisin tulkinnan mukaan omista koiraa.
Branka-koiran adoptiosopimukseen on jätetty yhdistykselle mahdollisuus ”pitää itsellään tarvittaessa oikeus yhdistyksen kautta adoptoituihin koiriin, jos herää epäily koiran hyvinvoinnista adoptiokodissaan”.
Perheen asiaa hoitanut lakimies Mia Kavasto suhtautuu kriittisesti rescue-yhdistysten laatimiin adoptiosopimuksiin.
”Useisiin adoptiosopimuksiin on kirjattu tämän kaltaisia ehtoja selvemmin ja epäselvemmin sanamuodoin. Sopimusehdon tulisi kuitenkin olla mahdollisimman yksiselitteinen ja takaisinoton perustua nimenomaisesti eläinsuojelulain vastaiseen toimintaan, jossa eläimen terveys tai hyvinvointi olisivat vaarassa”, Kavasto sanoo.
”On kestämätön ajatus, että kotiutunut koira voitaisiin hataran kirjauksen perusteella noutaa milloin vain kotoaan ilman selvää perustetta.”
Kavaston mukaan ”adoptiota” on ryhdytty käyttämään juridisesti soveltumattomana terminä eläinten luovutuksessa uuteen kotiin. Laki ei tunne koiran ”adoptiosopimusta”.
Poliisi haluaa nähdä uusilta omistajilta kauppakirjan, mutta sellaista ei ole olemassa, koska eläimen luovuttanut taho ei ole sellaista laatinut.
”Näkemykseni mukaan Branka-koira on oikeudettomasti kavallettu omistajiltaan ja se tulisi ja olisi tullut palauttaa välittömästi näin vaadittaessa.”
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on siirtänyt jutun sovitteluun osapuolten suostumuksella. Kavasto arvelee, että poliisi haluaa välttää rikosoikeudellisen tutkinnan tekemällä asiasta siviilioikeudellisen riidan, jotta se ei joudu ratkaisemaan adoptiosopimusta koskevaa juridiikkaa.
”Poliisilla on kuitenkin toimivalta asiassa ja nähdäkseni myös velvollisuus palauttaa kavallettu eläin kotiinsa.”
Suomen Kuvalehti yritti tavoitella jutun tutkinnanjohtajaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta, mutta yhteydenottopyyntöihin ei vastattu.
Ongelmia voi myös syntyä, jos perheen ja yhdistyksen käsitys oikeasta koulutuksesta eroaa ratkaisevasti toisistaan.
Sanni Verkasalo adoptoi ensimmäisen koiransa Nobody’s Dog -yhdistykseltä vuonna 2014. Myös tuolloin yhteyshenkilö oli Jenni Liukkonen.
Yaka oli suurkokoinen noin 40-kiloinen koira. Verkasalo asui yksiössä Helsingin Punavuoressa.
”Koon takia suhtauduin koiraan hyvin epäröivästi, mutta toisaalta se näytti kuvissa ja videolla ihanalta, temmeltävältä unelmieni koiralta.”
Yhdistyksestä myös vakuutettiin, että oikein pidettynä koira sopeutuisi hyvin kaupunkiolosuhteisiin.
”Tiesin, että oli olemassa laumanvartijakoiria, enkä olisi missään nimessä adoptoinut sellaista. Ulkonäön perusteella en kuitenkaan tajunnut, että Yaka oli laumanvartija”, Verkasalo kertoo.
Laumanvartijakoiria ovat muun muassa kaukasiankoira, karpaattienkoira ja komondor. Ne ovat suurikokoisia, itsenäisiä vartiokoiria, joiden alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut suojella karjaa ja omaisuutta. Iso, oma alue on laumanvartijalle kaikki kaikessa: se suojelee sitä jopa oman henkensä uhalla.
Verkasalon mukaan pari ensimmäistä viikkoa sujui koiran kanssa hienosti. Vaikeudet alkoivat, kun kotiin tuli ensimmäinen vierailija. Kävi ilmi, että koira koki tehtäväkseen puolustaa asuntoa ja puri Verkasalon ystävää.
”Sen jälkeen se alkoi vartioida koko korttelia, ja halusi usein käydä makaamaan keskelle katua vahtimaan ohikulkijoita. Koska se oli tosi söpö, kaikki halusivat tulla rapsuttamaan sitä, ja etenkään humalaiset eivät aina uskoneet kieltoa.”
Ongelmat pahenivat, ja koira hyökkäsi sisäpihalla naapuria päin. Lopulta Verkasalo totesi, että koiran on mahdotonta asua hänen perheessään.
”Opin millainen koira se on ja millaisen ympäristön se tarvitsee. Aloin ymmärtää vartiointikäytöstä ja tajusin että tämä on ominaisuus, joka koirassa on ja jota ei pysty muuttamaan. Se ei kerta kaikkiaan voi asua kerrostalossa, vaan tarvitsee pihan, jota saa luvan kanssa vahtia.”
Verkasalo palautti koiran vapaaehtoisesti Nobody’s Dog -yhdistykseen. Siitä miten ongelmia yritettiin sitä ennen ratkoa, on jäänyt osapuolille hyvin erilainen näkemys.
Puheenjohtaja Liukkosen mukaan myöskään Verkasalo ei ottanut minkäänlaisia neuvoja vastaan koiran hoidossa.
”Hän ei halunnut kotiuttaa koiraa kunnolla. Hän sääli sitä ja koska koira oli epävarma, sitä pelottivat monet asiat.”
”Koiran epävarmuus kasvoi, mutta Verkasalon mielestä sitä ei saanut lainkaan torua tai asettaa sille rajoja. Jos se esimerkiksi asettui makaamaan ulkona jonnekin tielle, hän ei patistanut sitä ylös, vaan odotti niin kauan, kunnes se nousi itse.”
Verkasalo myöntää, että hän ei ottanut Liukkosen koulutusohjeita vastaan. Ja että hän sai yhdistykseltä myös apua.
”Kävimme yhdessä heidän koiriensa kanssa lenkeillä, mikä helpotti ulkoilua. Mutta Liukkosen suosittelema koirakouluttaja vaati, että meidän pitää hankkia ohut kuristuskaulapanta, joka pidetään koiralla ihan korvien takana ja kun vastaan on tulossa ihminen, siitä pitää nykäistä voimakkaasti. Se voi aiheuttaa jopa fyysisiä vammoja koiran kaularankaan kivusta puhumattakaan.”
Kyseessä on vanha koulutusmenetelmä, jota on suositeltu aikaisemmin ennen kuin metodit kehittyivät.
”Emme halunneet tällaista ihmistä lähellekään koiraa ja meillä oli jo itse hankkimamme hyvä, moderneja menetelmiä suosiva kouluttaja”, Verkasalo sanoo.
Vanhoissa koulutusmenetelmissä on korostettu autoritaarista otetta ja pakotteita. Vääristä asioista rankaiseminen on ollut keskeisempää kuin oikeista palkitseminen. Nyt jopa poliisikoiria koulutetaan pehmeämmillä menetelmillä. Koirille asetetaan edelleen rajat ja estetään tekemästä vahingollisia asioita, mutta kivun aiheuttamista ei koskaan suositella.
”Totta kai me yritimme patistaa Yakaa ylös, mutta patistapa 40-kiloinen koira pystyyn, jos ei se halua nousta. Oli pakko keksiä muita keinoja”, Verkasalo kertoo.
Mikään määrä sen enempää Liukkosen suosittelemia kuin Verkasalon itse valitsemia koulutusmenetelmiä ei lopulta voinut muuttaa sitä tosiasiaa, että laumanvartijakoira ei pystynyt elämään Helsingin keskustassa. Nykyään se viettää Verkasalon mukaan onnellista elämää maaseudulla.
Liukkonen kiistää, että koiralle olisi suositeltu ohutta pantaa. Hänen mukaansa yhdistys ei suosittele eikä kannata vanhoja koulutusmetodeja.
Verkasalolla on selkeä neuvo ihmisille, jotka harkitsevat rescue-koiran adoptoimista: selvitä yhdistyksen ajatukset siitä, miten koiraa koulutetaan ja pidä huoli, että olet itse samaa mieltä.
Sittemmin Verkasalo on adoptoinut kaksi koiraa muiden rescue-yhdistysten kautta ja kokemukset ovat olleet hyviä.
Toinen koira tuli hänelle Rescueyhdistys Kulkurien kautta vuonna 2016.
”Koiran kanssa on ollut isoja haasteita käyttäytymisessä, mutta kun vertaa miten yhteydenpito tämän yhdistyksen kanssa on toiminut, ero on valtava. Sieltä on tullut hyviä neuvoja ja kannustusta. Meitä ei ole syyllistetty vaan autettu.”
Verkasalo uskoo, että rescue-yhdistyksillä on paljon yritystä ja halua kehittää ohjeita ja saada kaikki toimimaan oikein.
”Mutta kun varsinaista sääntelyä ei ole, niin yksilöillä on mahdollisuus toimia mielivaltaisesti.”
Nobody’s Dogin Jenni Liukkosen mukaan on äärimmäisen harvinaista, että koira palautuu yhdistykseen.
”Yritämme auttaa ihmisiä ennen ja jälkeen adoptoinnin. Teemme työtä vapaaehtoisvoimin, jotta mahdollisimman moni koditon koira saisi hyvän loppuelämän kodin.”
Juttua täydennetty 16.2. kello 17.08: Lisätty Liukkosen kommentti koiran kouluttamismetodeista.