Putinin muutaman tunnin vierailu sai Helsingin sekaisin ja median toistelemaan tyhjänpäiväisyyksiä

Uutisanalyysi: Valtiojohdon vierailut voisi järjestää välillä lentokentällä, jolloin säästyttäisiin monilta harmeilta.

diplomatia
Teksti
Mikko Niemelä

Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ollut edes laskeutunut Suomen kamaralle, kun Suomen suurimmat uutismediat kertoivat kilpaa, että Putinin lento oli myöhässä yli tunnin.

Ennen tätä koko Helsinki oli laitettu jonkinlaiseen poikkeustilaan. Poliiseja pörräsi kaikkialla, armeijan kalustoa ajettiin keskustaan, ilmassa liihottivat Rajavartiolaitoksen helikopterit ja merellä läsnäolostaan muistuttivat merivartioston alukset.

Helsingissä suljettiin katuja ja puistoja. Muutamat kauppiaat Esplanadilla joutuivat jopa sulkemaan liikkeensä ja menettämään asiakkaiden tuomaa rahaa vierailun vuoksi.

Poliisi hätisti turistit pois ja sulki Kauppatorin. Mielenosoittajat ohjattiin heille kuuluville paikoille ja uteliaat sivustaseuraajat aidattiin alueille, joiden etäisyys oli turvallisen kaukana presidenteistä.

Suomi näytti voimansa ison maailman tyyliin. Turvallisuusviranomaiset olivat laskeneet, että yksi maailman suurimman sotilasmahdin johtajan vierailu aiheuttaa turvallisuusuhan kasvua.