Eläkkeelle jäämiseen tulee kouluttaa

Eläkkeelle jäämiseen pitäisi antaa koulutusta, kirjoittaa YTT Arja Sahlberg.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Arja Sahlberg
Suomen Kuvalehti

Iän arvostus on tärkeä aihe, jota on käsitelty suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa liian vähän. Korona-aikana tarve arvioida uudelleen ikään liittyviä mielikuvia on vain korostunut. Sekä työpaikoilla tapahtuvaa kanssakäymistä että poliittista päätöksentekoa hallitsevat asenteet olisi saatava muuttumaan.

Suomalaisen yhteiskunnan vaurastuminen, korkean koulutuksen yleistyminen sekä yleinen hyvinvointi ovat vaikuttaneet siihen, että ”vanhus” määritellään 2020-luvulla aivan eri tavalla kuin vaikkapa suurten ikäluokkien vanhempien ollessa vanhoja

Itse jäin eläkkeelle 68-vuotiaana, eläkejärjestelmän mukaan ”tapissa”. Yhteiskunnallinen raaka todellisuus tuli tutuksi, kun korkeasta koulutuksestani ja pitkästä urastani huolimatta en sopinut enää järjestötoimintaan.

Eläkeikä oli minulle vahva rasite, ja minulle suositeltiin jopa Espanjaan lähtöä. Tilanne johti ahdistukseen ja terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle.