Professori lasten kertomuksista oikeudessa: Lapsi on helppo saada muistamaan väärin

Ongelmat liittyvät lasten ympärillä oleviin aikuisiin, sanoo Anneli Auerin puolustuksen asiantuntija.

Anneli Auer
Teksti
Taina Kivelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lasten kertomusten käyttäminen todisteena oikeudessa on vaikeaa, koska kertomusten luotettavuudessa on vakavia ongelmia. Pulmana ei ole lasten valehteleminen, vaan aikuisten aikaan saamat väärät muistot.

“Lapset on helppo saada muistamaan olematon muistikuva”, psykologian professori Pekka Santtila sanoo.

”Ongelmat lasten käyttöön todistajina eivät liity lapsiin, vaan heidän ympärillään oleviin aikuisiin. Jos lasta ei johdatella, tämän todistus on yhtä hyvä kuin aikuisen. Jo neljä vuoden vanha lapsi muistaa yhtä tarkasti kuin aikuinen, vaikka kertomus onkin niukempi.”

Santtila työskentelee psykologian professorina ja oikeuspsykologian dosenttina Åbo Akademissa sekä oikeus- ja rikostutkintapsykologian dosenttina Turun yliopistossa.

Anneli Auerin oikeudenkäynneissä Santtila on esiintynyt puolustuksen asiantuntijana.