Politiikan keväästä tulee dramaattinen: Hallituksessa on riittävästi kapinallisia – kaatavatko he soten?

Uutisanalyysi: Kokoomuksen ja keskustan johto ei voi sivuuttaa puolueen sisältä tulevaa kovaa sote- ja maakuntakritiikkiä.

Jan Vapaavuori
Teksti
Mikko Niemelä

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitukselle näyttäisi tulevan tiukka kevät. Samalla kun valon määrä lisääntyy ja räystäistä alkaa vesi tippua, kasvaa sote- ja maakuntauudistukseen kohdistuva kritiikki.

Hallituksen enemmistö eduskunnassa on erittäin niukka: sillä on takanaan vain 105 kansanedustajaa. Sote-uudistuksen kaatamiseen riittää, jos uudistusta tähän mennessä kritisoineet hallituspuolueiden edustajat äänestävät esitystä vastaan. Samalla kaatuisi todennäköisesti koko hallitus.

Kokoomuksen kansanedustajista jo viisi on epäillyt sote- ja maakuntauudistusta julkisuudessa. Myös keskustan konkaripoliitikko Sirkka-Liisa Anttila aiheuttaa Juha Sipilälle pohdittavaa.

 

Kerrataan, mistä on kyse.