Poliisihallituksen oma selvitys epri-rekisteristä: lähes 1700 virheellistä merkintää – raportti yritettiin salata

Tulisi arvioida tarvetta saada syöttää epri-järjestelmään myös ilmoittajia ja todistajia, raportissa todetaan.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Poliisihallitus on tehnyt oman sisäisen selvityksen epäiltyjen rekisteristä (epri) ja sen merkinnöistä. Poliisihallituksen työryhmän tarkastus liittyy Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimen löytymiseen epri-järjestelmästä vuonna 2013 ja siihen liittyvistä eri käänteistä, joita mediassa on käsitelty jo yli kaksi vuotta.

Poliisihallitus yritti julkisuuslain nojalla pitää selvityksensä salassa, mutta Helsingin käräjäoikeus päätti epri-oikeudenkäynnin yhteydessä tänään 9. joulukuuta, että Poliisihallituksen selvitys on julkinen.

Poliisihallituksen asettaman työryhmän selvityksestä käy ilmi, että tarkastus tehtiin yhteensä 49 962 eprin ensitallennukseen. Tarkastus suoritettiin kaikissa Suomen poliisiyksiköissä.

Poliisihallitus tarkasti epäiltyjen tietojärjestelmästä kaikki syötöt, joissa on ollut kyse yksittäisen henkilön niin kutsutusta ensitallennuksesta. Epäiltyjen rekisteri pitäisi olla poliisin ”työkalu” järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa.

Tarkastuksen lopputulos oli se, että 3,34 prosenttia tallennuksista oli sellaisia, joita poliisiyksiköt esittivät poistettavaksi rekisteristä. Eli kyse on yhteensä noin 1669 virheellisestä merkinnästä.