Piispan yllätysero: Poliisihallituksen asiakirjat paljastavat, että Lähetysseuran ongelmat viranomaisten kanssa olivat kerrottua isompia

Poliisihallitus uhkasi peruuttaa Suomen suurimman lähetysjärjestön rahankeräysluvan juuri ennen Kauneimmat joululaulut -hyväntekeväisyystapahtumia.

hyväntekeväisyys
Teksti
Samuli Suonpää

Helsingin piispa Teemu Laajasalo ilmoitti yllättäen perjantaina 27. marraskuuta jättävänsä Suomen Lähetysseuran hallituksen puheenjohtajuuden ja eroavansa hallituksesta.

Laajasalo kertoi syyksi Facebook-päivityksessään uudistetun rahankeräyslain. Laajasalon mukaan hänen aiempi tuomionsa kirjanpitorikoksesta olisi uuden lain takia voinut vaarantaa Lähetysseuralle vuodeksi 2021 haetun rahankeräysluvan.

Myöhemmin perjantai-iltana myös Lähetysseura tiedotti asiasta. Myös tiedotteessa tuotiin esille uuden rahankeräyslain vaatimukset.

Maanantaina 30. marraskuuta seuran työntekijöille järjestetyssä tiedotustilaisuudessa toiminnanjohtaja Rolf Steffansson kertoi Laajasalon eron tulleen yllätyksenä.

Suomen Kuvalehti hankki Poliisihallituksesta tapausta koskevat asiakirjat. Ne paljastavat, että todellisuudessa Poliisihallitus oli puuttunut myös nykyiseen, vuodelle 2020 myönnettyyn rahankeräyslupaan ja uhannut peruuttaa sen.