Pienten ostosten maksaminen kortilla muuttuu entistä vaivattomammaksi

Uutisanalyysi: Lähimaksaminen kasvaa kuitenkin vielä hitaasti.

Lähimaksaminen
Teksti
Mikko Huotari
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Raha etsii uusia väyliä ja muuttuu yhä aineettomammaksi. Perinteiset kolikot ja setelit alkavat olla harvakseltaan käytettäviä maksuvälineitä, joita tarvitaan lähinnä torimyyjiä ja parkkimittareita varten.

Parikymmentä vuotta sitten rakennettiin innokkaasti pankkiautomaatteja. Niiden valttina oli muun muassa turvallisuus, koska käteistä ei täytynyt pitää tukoittain lompakossa. Aina tarvittaessa saattoi käydä nostamassa ”seinästä rahaa”.

Tilanne on jälleen muuttunut, ja korttimaksaminen on mahdollista miltei kaikkialla. Jopa joillakin torimyyjillä on mobiililaitteisiin kytkettäviä korttimaksupäätteitä. Enää ei tarvitse hakea seinästä rahaa, koska muovilla voi maksaa.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n selvityksen (Financial Access Survey) mukaan pankkiautomaattien määrä vähenee koko ajan Suomessa. Viime vuonna meillä oli noin 36 pankkiautomaattia sataatuhatta aikuista kohden. Suomalaiset edustivat pankkiautomaattitiheydessä maailmanlaajuisesti keskitasoa, mutta jäivät eurooppalaisien maiden keskitasosta reippaasti jälkeen. Pankkiautomaattien suurvalta on esimerkiksi Etelä-Korea, jossa on 280 automaattia sataatuhatta aikuista kohden. Kanadassa vastaava luku on noin 220 ja Venäjällä noin 180.