Penissilliini – ja muita Jyviä ja akanoita Suomen Kuvalehden toimittajien kynästä

Sadan vuoden aikana Suomen Kuvalehteenkin on lipsahdellut yhtä ja toista.

#SK100
Teksti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jyvät & akanat on Suomen Kuvalehden vanhimpia palstoja ja jatkuvasti lehden luetuinta aineistoa. Nykyisellä nimellä palstaa on julkaistu vuodesta 1958.

Sadan vuoden aikana Suomen Kuvalehteenkin on lipsahdellut sekä jyviä että akanoita, mutta yleensä niitä ei julkaista toiseen kertaan tällä palstalla – paisti joskus, kun lehti täyttää tasavuosia. Kuten nyt, sillä Suomen Kuvalehti täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

 

* Edessäni seisoi lyhyt pystykorva ja vilkkusilmäinen mies, joka seivästi silmänsä meihin vastakin tunteakseen. Suomalainen mies, “mätämunasälli”, hirteen sietäisi vetää santarmien kätyri. SK 1918

* Neiti Carbergin pään pituuden ja leveyden suhde, eli ns. pään vertausluku oli 83,7. Hän siis kuuluu lyhytkalloisiin eli brakykefaleihin, joita on enemmistö mm. hämäläisistä. Kasvojen vertausluku on neiti Carbergillä 83,8, jonka mukaan hän on leveäkasvoinen, kuitenkin sangen lähellä keskileveäkasvoista. SK 1929 ”suomalaiseksi naistyypiksi” valitusta Irma Carbergistä

* Lujat ja mahtavapiirteiset kasvot, joilla asuu syvä vakavuus, korkea, aatteikas otsa, alakuloisuuden häive ihmeellisissä silmissä, suu, jonka kireys lientyy miehen hymyillessä kaunista hyvää hymyään. Elsa von Born Benito Mussolinista SK:ssa 1930

* Eikö nyt olisi nopeasti tehtävä selväksi, että me suomalaiset olemme sisukasta, rehellistä (me maksamme velkamme), nopeasti eteenpäin menevää (muutkin kuin Nurmi), ja sitä paitsi kaunista kansaa. Miss Ester Toivonen! Miss Europa! Miss Ester Toivonen olisi saatava eläväksi todistukseksi siitä, ettemme ole mongoleja. Päätoimittaja L. M. Viherjuuri SK:ssa 1934

* Amerikka näyttää piste- ja mitalisaaliinsa korjaavan pääasiassa pitkäkoipisten neekeriherrain avulla. Saksassa onkin jo herännyt ajatus pitää olympiakisat yksinomaan valkoisen rodun kisoina. Adolf Hitler on kuitenkin näyttänyt maanmiehilleen hyvää esimerkkiä kutsumalla mustapinta-Owensin aitioonsa ja armollisesti puristamalla värilliseen rotuun kuuluvan miehen kättä. SK 1936

* Ja niin on sanottava siitäkin, kun ryssä nyt epätoivon vimmalla panee kampoihin Etelä-Venäjällä, että ei meillä ole syytä suruun, ryssäähän siellä tapetaan. Kuta tehokkaampi on ryssää koskeva hävitys ja tuho, sitä turvallisemmin tuntein voimme ottaa tulevaisuutemme vastaan. Pekka Peitsi SK:ssa 1942

* Törkeimmät kaikista epäkohdista, junien käymälät, on rakennettava uudelleen. Vielä onnettomampi on luteen nimellä tunnettu itämainen vitsauksemme. SK Helsingin olympiajärjestelyistä 1948

* Hän kuului niihin maailmanhistorian suuriin hahmoihin, joiden persoonasta, elämästä ja vaikutuksesta maailman tapahtumien kulkuun kaikkein vähimmin kiistellään hänen kuolemansa jälkeen. Stalin suurena valtiomiehenä suhtautui suurpiirteisesti ja myötämielisesti kansaamme kohtaan. SK 1953 Josif Stalinista

* Vallankumous ei ole uskon asia. Vallankumous on välttämättömyys, ja se tapahtuu myös täällä Suomessa. Taisto Sinisalo SK:ssa 1971

* Kuopion yliopistollinen sairaala on ollut toiminnan tehostamiseen tähtäävien muutosten edelläkävijä. Siellä lääkärit saavat leikata osan potilasta ylitöinä eri korvauksesta. SK 47/1994

* Kolesterolia alentavaa kasvisterolia käytetään margariinissa, jota koeryhmä söi leivän päällä. SK 46/1995

* Geena Davis on ilmoittanut saaneensa tarpeekseen miehensä Renny Harlinin haukkumisesta. SK 45/1996

* Tärkeintä on lopettaa politiikan tekeminen aseilla. Pankinjohtaja Harri Holkeri SK:n 6/1996 mukaan

* Francis Poulenc, Sonata; Minna Mahkonen, hullu ja Tiina Karakorpi, piano professori Ralf Gothònin ohjauksessa. SK 14/1996

* Tampereella 50 paatuneen joukko tekee 1 500 rikosta vuodessa. Poliisin herkemmällä puuttumisella uskotaan pienennettävän tuiki tavallisten nuorten riskiä ajautua kaidalle tielle. SK 51–52/1999

* “Lääkäriliitto on jo vuoden päivät luonnostellut hallittua tapaa ratkaista julkisen terveydenhuollon ruuhkia ja kovenevia paineita. Käytännössä tilanne ikävimmillään riistäytyy hallitsemattomaksi, jossa potilaat jakautuvat kahtia”, pelkää apulaistoiminnanjohtaja Santero Kujala Suomen Lääkäriliitosta. SK 9/2000

* Euroopan liittovaltio -ajattelu ei ole järkevää, siinä katoaisi kaikkien Euroopan kansojen identtisyys. SK 30/2000

* Kesäisin Mattilan tummat silmät tarkkailevat ravintolan tarjoilijana ja talvisin ylioppilaskunnan puheenjohtajana. SK 42/2000

* Pian pubin takaa alkaa kuulua kapioiden kapsetta. Tummansinisiin ja punaisiin takkeihin sonnustautuneet metsästäjät pyrähtävät parkkipaikalle. SK 7/2001

* Mikä ihmeen lapsuus? -nimellä kirjoittanut kertoi kovia kokemuksia. Isä hakkasi äitiä siihen asti, kun hän täytti 10 vuotta. SK 8/2001

* Joka kesä tohtori Stanislaw Honko saapuu Puolasta Jokioisiin keinosiementämään suomalaisia kuningattaria. SK 30/2001

* Rune Ylipää asuu kivenheiton päässä omasta synnyintalostaan. Omaa taloa on laajennettu kahteenkin suuntaan, koska lapsimäärä on kasvanut kuuteen. Apuna ovat olleet omat veljet ja kyläläiset – tapa on näillä seuduilla yleinen. SK 34/2001

* Kun perhe katsoo televisiosta äidin kirjoittamaa sarjaa, tämä kokee tuomioksi sen, kun hauskaksi tarkoitettu kohtaus ei irrotakaan nauruja kotikatsomosta. Kirjoitetut repliikit alkavat tekijästä itsestään tuntua banaaneilta. SK 35/2001

* Salt Lake City on kuuluisa jo ennen isoja. Valokuvaajat ikuistavat olympiakisojen symbolia pituushyppymäen huipulla. SK 5/2002

* Kuusi kertaa euro on vanha tuttu markka. Jos päässälasku ei suju käytä laskinta. SK 2001

* Aleksanteri I toi joukkonsa Suomeen 1808 painostaakseen Kustaa Vaasaa Englannin vastaiseen liittoumaan. Kuvateksti SK:ssa 24/2002

* Taas on aika tilata ensi vuoden kalenteri. Ole ajan tasalla, tilaa kalenterisi nyt. Tarjous on voimassa 31.12.2002 saakka. SK 17.1.2003

* Insestiä voi olla sekä lääkäriperheessä että perheessä, jossa on muitakin ongelmia, työttömyyttä, huumeita tai alkoholia. SK 40/2003

* ”Neljä viidestä aikuisesta osaa jo lukea. Aikuisten lukutaitokäyrä on noussut huimasti: jos kehitys jatkuu näin, kahdeksan kymmenestä osaa lukea jo vuonna 2010″, ministeri Haatainen luetteli. SK 6/2005

* Vexi Salmen ja Kassu Halosen kappaleeseen on tiivistetty erittäin hienosti joulun tarina, kostettavat sanat. SK 51–52/2007

* Myspace on yhteisö, jossa ihmiset ja artistit luovat oman globaalin verkostonsa samanhenkisten kanssa. SK 2/2007

* Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjonta on paheneva ongelma. Otsikko SK:ssa 40/2008

* Varis aikoo kulkea Joensuun ja Helsingin väliä vähintään pari kertaa kuukaudessa. Se tapahtuu junalla, sillä lentämiseen hän on kyllästynyt. SK 1/2009 Tuula-Liina Variksesta

* Äidienkielen yo-koe: Mihin Facebookia tarvitaan? Otsikko SK-netissä 9.3.2009

* Pienimpien ja suurimpien ansiotuloverotusta tulisi keventää. Otsikko SK:ssa 21/2008

* Tämä poliisiasema on valmistunut vuonna 1986, ja silloin Levi oli pikkuinen mäki tuossa vieressä, muutama ihminen siellä. SK 2/2009

* Hallitusohjelmaan on tosin kirjattu myös Itä- ja Pohjois-Suomen vaikean työttömyyden tukeminen. SK 2/2009

*Jippii: Hovioikeus kritisoi syyttäjän työskentelyä. Otsikko SK:n verkkosivuilla 23.12.2012

* Lehtisen veli oli hukkunut ennen kuin hän oli edes syntynyt kaupunginteatterin rantaan lennättäessään liidokkia. SK:n verkkolehti 28.1.2013

* Pleistoseeni alkoi noin 2,6 miljoonaa vuotta sitten ja vaihtui holoseeniksi kutsuttuun epookkiin, kun viime jääkausi päättyi runsas kymmenen vuotta sitten. SK 20/2013

* Muslimiveljeskunta puolestaan syyttää armeijaa siitä, että se ampui sumeilematta rukoilevia ihmisiä. SK 29/2013

* Suolien raju heittely voi altistaa rytmihäiriöille. SK 35/2013

* Adèlen elämä – osat 1 ja 2 elokuvateattereissa 13.13. alkaen. SK 50/2013

* Uutisviikko-palstalla (SK 50/2013) väitettiin, että Pohjois-Korean johtajan eno olisi pidätetty. Jang Song-thaek oli kuitenkin Kim Jong-unin setä, isän sisaren mies. Oikaisu SK:ssa 51/2013

* Ensimmäisen antibiootin, penissilliinin, keksimisen jälkeen tällaiset hoidot vain vaikuttivat tarpeettomilta. SK 4/2014

* Japanilaisen animaatio-ohjaajan Hayao Miyazakin, 73, fanien odotus palkitaan pian. Miyazaki on ilmoittanut, että Oscar-ehdokkaanakin ollut “Tuuli nousee” jää hänen viimeiseksi animaatiokseen. SK 13/2014

* Pue pitkälahkeiset ja -hihaiset vaaleat vaatteet. Pane pitkävartiset saappaat tai lahkeet sukkien sisään. Punkintorjuntaohje SK:ssa 18/2014

* Koulukiusaamisen tukijan luomusta KiVa Koulua kaupataan ulkomaille. SK 38/2014

* Poika on löytynyt. Hän on jäänyt kiinni poliisille varastetun auton ratista. SK 45/2014

* Kädessäni on kuva 14-vuotiaasta tytöstä. Tytöllä on pituutta 174 senttiä, ikää 15 vuotta, silmät ovat vihreät. SK 45/2014

* Yli miljoona ihmistä on paennut Venäjälle ja sadattuhannet muualle Ukrainaan. SK 48/2014

* Seksin ja seksitautien saaminen on helpottunut huomattavasti uusien palveluiden kautta”, Gissler sanoo. SK 3/2015

* Susiraja ei ole syntynyt kulttuuriperheeseen. Isä oli töissä kunnalla, äiti valtiolla. SK 19/2015

* Salokoskella olisi mahdollisuus saada palautetta lähempääkin, onhan hänen aviomiehensä ja poikansa isä palkittu jazzsäveltäjä-rumpali Olavi Louhivuori. SK 33/2015

* Osassa katsauksessa tarkastelluissa tutkimuksissa havaittiin, että ruoka-aineiden välttely raskausaikana lisäsi riskiä ennenaikaisen tai tavallista pienemmän lapsen syntymään. SK 44/2015

* En pidä juhlien järjestämisestä. Juhlin omia häitänikin vain kahden mieheni kanssa. Miina Supinen Suomen Kuvalehdessä 51–52/2015

 

Muista lehdistä ilmiannettuja Jyviä ja akanoita löytyy täältä.

 

Juttu julkaistu 26.3. klo 21.05, juttua muokattu 29.3. klo 12.30: Ei ollut Veikko Sinisaloa, joka SK:ssa vuonna 1971 julisti vallankumousta, vaan Taisto Sinisalo.