Suurvahingot lisääntyivät

Pelastustoimen hälytystehtävien määrä kasvoi selvästi viime vuonna. Kasvua oli sekä maastopaloissa että ensihoidon tehtävissä.

Kotimaa
Teksti
Tuula Malin

Maastopalojen määrä kaksinkertaistui vuonna 2018. Pelastusylitarkastaja Rami Ruuska sisäministeriön pelastusosastolta selittää kehitystä sääolosuhteilla.

”Viime kesä oli helteinen ja vähäsateinen. Se näkyy selvänä piikkinä maastopalojen määrässä vuositasolla.”

Tänä vuonna maastopalopiikki oli jo huhtikuussa. Maastopalojen lukumäärä viisinkertaistui vuoden 2018 huhtikuusta.

”Tässäkin näkyy sään vaikutus. Maa kuivui tänä vuonna lumien sulamisen jälkeen todella nopeasti. Viime vuoden huhtikuussa maa oli kostea ja maastopaloja oli sen vuoksi hyvin vähän”, kertoo Pelastusopiston tilastosuunnittelija Johannes Ketola.