Päivän kuvat: Tampereen keskusta peittyi savuun - kolme menehtyi kerrostalopalossa

kerrostalot
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Tampere
Tampereen keskustassa Hämeenkadulla syttyi 22. marraskuuta 2010 suuri kerrostalopalo. Kuva Pekka Sakki / Lehtikuva.


Tampereen Hämeenkadulla sijaitsevaa kerrostaloa ravisti räjähdys aikaisin aamulla. Kova pamaus herätti osan asukkaista, ja pian rappukäytäviin sekä asuntoihin alkoi tunkeutua savua.

Tulipalo sai alkunsa kerrostalon katutasolla sijaitsevasta kebab-ravintolasta, jossa tapahtui räjähdys tai räjähdyksiä. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, oliko räjähdys palon syy vai seuraus. Ravintolassa oli tehty palotarkastus vuosi sitten, kertoo Aamulehti.

Tampere
Päivän valjetessa moni pysähtyi katsomaan sammutustöitä. Kuva Pekka Sakki / Lehtikuva.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikan päälle puoli kuuden aikaan aamulla. Tulipalo oli ärhäkkä, ja useissa medioissa kuvailtiin aamuista tilannetta sekasortoiseksi.

Kolme ihmistä menehtyi palon seurauksena. Poliisi ei ole paljastanut vainajien ikää, sukupuolta tai muitakaan tietoja. Kaikki kuolleet löytyivät kerrostalon rappukäytävästä.

Neljä ihmistä on loukkaantunut. Heidät vietiin Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.

Tampere
Palo alkoi aikaisin aamulla. Kuva Kalle Parkkinen / Str / Lehtikuva.

Poliisi on alkanut tutkia palon syttymissyytä, sillä tilanteessa olisi pahimmassa tapauksessa ollut suuronnettomuuden ainekset. Tapausta tutkii myös Onnettomuustutkintakeskus.