Päivän kuvat: Täälläkö ratkaistaan vaalien tulos - kuvakertomus

Järvenpää
Keskustan Antti Kaikkonen ja Marketta Partonen-Rekola tarjosivat järvenpääläisille poniajelua, bailatinoa ja lasten hiihtokilpailut. Kuva Hannes Heikura.

Katso kuvakertomus supervaalipiiri Uusimasta.

Uudellamaalla valitaan yli kuudesosa eduskunnasta. Voi olla, että siellä ratkaistaan myös seuraava pääministeri. Valokuvaaja Hannes Heikura ikuisti supervaalipiirin, sen ehdokkaat ja tunnelmat.

Uudellamaalla on myös poikkeuksellisen paljon liikkuvia äänestäjiä, jotka etsivät nyt uutta ehdokasta, kun viimeksi yli 60 000 ääntä keränneen Sauli Niinistön (kok) perintö on vapautunut. Monet ovat muuttaneet muualta vasta äskettäin eivätkä juuri tunne paikallisia poliitikkoja.

Lisäksi Uusimaa on Timo Soinin (ps) kotikenttä, mistä seuraa, että perussuomalaiset ovat siellä vielä suurempi uhka kuin muissa vaalipiireissä.
On jopa sanottu, että Uusimaa ratkaisee käytännössä koko vaalien tuloksen.

Melko varmasti näin tapahtui esimerkiksi vuonna 2003, jolloin keskusta nousi Sdp:n ohi koko maan suurimmaksi puolueeksi runsaan 6 000 äänen erolla. Noissa vaaleissa Tanja Karpela toi yksinään keskustalle Uudeltamaalta yli 19 000 ääntä.

Jos vain joka kolmas Karpelan äänestäjä olisi silloin valinnut jonkin toisen puolueen ehdokkaan, sosiaalidemokraatit olisivat pysyneet keskustan edellä, eikä Anneli Jäätteenmäki olisi pystynyt sysäämään Paavo Lipposta pois pääministerin paikalta.

Tällä kertaa paalupaikasta kamppailee kahden sijasta peräti neljä puoluetta. Ratkaisut voivat olla vielä tiukempia ja sattumanvaraisempia.

Katso kuvakertomus supervaalipiiri Uusimasta.