Päivän kuva: Turha joukko kansanedustajia?

eduskunta
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Valtiovarainvaliokunta
Kuva Hannu Lindroos.

Tässä poseeraa eduskunnan valtiovarainvaliokunta lähes kokonaisuudessaan 26. marraskuuta 2010. Nämäkin kansanedustajat käsittelevät valtion budjettia kolme kuukautta ja saavat aikaan promillen muutokset.

Eduskunta hyväksyy tänään valtion tulo- ja menoarvion vuodelle 2011. Budjetin loppusumma on 50,5 miljardia euroa. Eduskunnan siihen tekemät lisäykset ovat 59 miljoonaa euroa. Suomen Kuvalehden numerossa 50/2010 pohditaankin, onko tässä järkeä.

Toimittaja Pekka Ervastin jutussa avautuu, millä lailla eri puolilla eduskuntaa budjettia käsitellään ja yritetään kovasti vaikuttaa. Lisäksi selviää muun muassa se, miten kävi edustaja Pekka Vilkunan (kesk) biokaasuhankkeelle ja miksi Mikko Alatalo (kesk) suututti muita pirkanmaalaisia parlamentaarikkoja.

Budjetin tie

Elokuu:

  • 19.8. Budjettiriihi Säätytalolla. Mari Kiviniemen (kesk) hallitus lyö lukkoon budjetin noin seitsemässä tunnissa. Loppusumma 50,5 miljardia euroa.

Syyskuu:

  • 10.9. Budjetti annetaan eduskunnalle.
  • 14.9.-16.9. Lähetekeskustelu suuressa salissa. 240 puheenvuoroa. Valtiovarainvaliokunta aloittaa asiantuntijoiden kuulemiset. Samaan aikaan valtiovarainvaliokunnan jaostot käynnistävät omia hallinnonalojaan koskevat tarkemmat kuulemiset.

Lokakuu:

  • Yleistä talouskehitystä koskevat kuulemiset jatkuvat valtiovarainvaliokunnassa.
  • Jaostoissa kuulemiset jatkuvat marraskuun alkupuolelle asti.
  • Kuun puoliväliin mennessä valmistuvat muiden valiokuntien lausunnot budjetista.
  • 29.10. hallitus antoi eduskunnalle täydentävän budjettiesityksen ja vuoden neljännen lisäbudjetin.

Marraskuu:

  • 10.11. Lisäbudjetin ja täydentävän budjettiesityksen lähetekeskustelu täysistunnossa.
  • Kuun puolivälissä jaostot aloittavat keskustelut budjetin painopisteistä ja budjettimietinnön sisällöstä.
  • Jaostojen laatimat mietintöluonnokset valmistuvat marraskuun loppuun mennessä.
  • 23.11. Lisäbudjettimietintö valmistuu valiokunnassa.
  • 30.11. valtiovarainvaliokunta hyväksyy ensi vuoden veroasteikot.

Joulukuu:

  • 1.12. Hallitusryhmien neljän kopla sopii budjettiin tehtävistä 59 miljoonan euron lisäyksistä omia eduskuntaryhmiä kuultuaan. Budjettimietinnön käsittely valiokunnassa alkaa.
  • 8.12. Ratkaiseva käsittely valiokunnassa ja budjettimietintö vastalauseineen valmistuu. Valiokunta pitää tiedotustilaisuuden.
  • 13.12. Palautekeskustelu alkaa täysistunnossa ja kestää koko viikon.
  • 17.12. Eduskunta hyväksyy vuoden 2011 talousarvion ja kansanedustajat lähtevät joululomalle.

Keitä jutun kuvassa esiintyy? Tässä vastaus:

Valtiovarainvaliokunta

1. valiokunta-avustaja
Pekka Kääriäinen
2. Christina Gestrin (r)
3. Eero Reijonen (kesk)
4. Minna Sirnö (vas)
5. Reijo Kallio (sd)
6. Bjarne Kallis (kd)
7. Matti Saarinen (sd)
8. Mika Lintilä (kesk)
9. Pertti Hemmilä (kok)
10. valiokuntaneuvos
Maarit Pekkanen
11. valiokuntaneuvos
Mari Nuutila
12. valiokuntaneuvos
Hellevi Ikävalko
13. Matti Kauppila (vas)
14. Mikko Kuoppa (vas)
15. Esko Ahonen (kesk)
16. Lauri Kähkönen (sd)
17. Markku Rossi (kesk)
18. Katri Komi (kesk)
19. Esko Kiviranta (kesk)
20. Kyösti Karjula (kesk)
21. Kirsi Ojansuu (vihr)
22. Antti Rantakangas (kesk)
23. Inkeri Kerola (kesk)
24. Hanna-Leena Hemming (kok)
25. Aila Paloniemi (kesk)
26. Tuija Nurmi (kok)
27. Heikki A. Ollila (kok)
28. Hannes Manninen (kesk)
29. Sari Sarkomaa (kok)
30. Kari Rajamäki (sd)
31. Matti Ahde (sd)
32. Tuula Väätäinen (sd)
33. Olli Nepponen (kok)
34. Valto Koski (sd)
35. Pia Viitanen (sd)