Päivän kuva: "Lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä..."

Juha Rehula
Teksti
Netta Vuorinen
Virkavala
Juha Rehula vannoi valan käsi vanhalla Raamatulla. Kuva Martti Kainulainen / Lehtikuva


Kansanedustaja Juha Rehula (kesk) astui tänään sosiaali- ja terveysministerin saappaisiin valtioneuvoston kokouksessa aamupäivällä. Tasavallan presidentti Tarja Halonen nimitti Rehulan ministeriksi Kelan pääjohtajaksi siirtyvän Liisa Hyssälän (kesk) paikalle.

Hollolalainen sosionomi on neljännen kauden kansanedustaja, joka on tällä vaalikaudella luotsannut eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa.

Rehulan pesti alkoi tänään virkavalan vannomisella. Ministereiden kuuluu vannoa sekä virka- että tuomarinvala käsi Raamatulla ennen kuin työ voi alkaa.

”Minä Juha Rehula lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi.”

”Minä Juha Rehula lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa lainkäyttötehtävissä toimin oikeudenmukaisesti lakia noudattaen.”

Tuore ministeri piti tiedotustilaisuuden heti nimityksen astuttua voimaan. Rehulan aikomuksena on kautensa aikana selkeyttää sosiaalilainsäädäntöä, parantaa työhyvinvointia ja pidentää työuria.

Lähteet: Finlex, Eduskunta, HS.fi