Paavo Arhinmäki: Jalkapallon MM-kisat pois Venäjältä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja sanoutuu myös irti kreikkalaisen veljespuolueen Syrizan Venäjä-linjauksista.

Kreikka
Teksti
Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vasemmistoliiton kanta Venäjä-asioissa on selkeä, sanoo puheenjohtaja Paavo Arhinmäki Suomen Kuvalehden haastattelussa. Puolue ei hyväksy Krimin haltuunottoa eikä Venäjän toimintaa Itä-Ukrainassa. Molemmat ovat sen mielestä YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden vastaisia.

Vasemmistoliitto hyväksyy myös EU:n Venäjä-sanktiot, vaikka se ei pidäkään pakotteita historiallisesti kovin tehokkaana tapana vaikuttaa jonkin maan politiikkaan.

Henkilökohtaisesti Arhinmäki olisi jopa valmis laajentamaan pakotteita urheiluun.

”Sekä Venäjän jalkapallon MM-kisat 2018 että Qatarin kisat 2022 pitäisi vetää pois”, hän vaatii.

”Kansainväliset urheilujärjestöt, oli sitten kyse KOK:sta tai FIFA:sta [Kansainvälinen jalkapalloliitto], ovat täysin irrallaan muusta maailmasta. Kun tällaiset herrakerhot päättävät kisapaikoista, siinä ei huomioida ihmisoikeuksia, ei työntekijöiden oikeuksia eikä ekologisia kysymyksiä.”