Outoa, mutta totta: Talousnousun merkkejä näkyy samalla suunnalla kuin 22 vuotta sitten
Hyviä uutisia on vihdoin tullut – tosin vain vähän.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Ensin 22 vuoden aikahyppy. Keväällä 1993 oli vallalla pelko, että Suomi joutuisi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n holhoukseen.
Bruttokansantuote sukelsi, työttömiä oli puoli miljoonaa, Euroopan korkein reaalikorko kaatoi yrityksiä ja valtio velkaantui kaksi kertaa niin kovaa vauhtia kuin nyt.
Pääsiäisviikolla välähti valoa synkkyyteen. Ensin Nokia ilmoitti suuresta verkkokaupasta Saksaan. Kiirastorstaina Helsingin Sanomat kertoi, että telakkayhtiö Masa-Yardsille oli tulossa neljän kaasulaivan kauppa Arabiemiirikuntien kanssa.
Ennätyksellisen suuren vientisopimuksen arvo oli nykyrahassa 1,3 miljardia euroa.
Samaan aikaan vientiteollisuus kotiutti valuuttaa, mikä laski korkoja.