Pistämisen alkeet

Ministeri vaati käsipareja rokotuksiin. Oppiiko pistämisen ”muutaman tunnin päivityksellä”?

Kotimaa
Teksti
Elina Järvinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nyt on kiire, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) on toistanut jo reilun viikon. ”Rokotemasiina” on saatava käyntiin, talkoisiin pyydettävä sote-alan eläkeläisiä ja opiskelijoita. Lähihoitajille on annettava oikeus rokottaa ja heidät on koulutettava ”muutaman tunnin päivityksellä”. Kolmas koronarokote on saatava kansalaisiin äkkiä.

Terveydenhoitajaliiton puheenjohtaja Tiina Mäenpää on ehtinyt jarrutella: Jos asianmukaista peruskoulutusta ei ole, ”laissa säädeltyä rokotusosaamista ei voi saavuttaa muutaman tunnin pikakoulutuksella”.

Lehtori Irmeli Nieminen on opettanut rokottamista Tampereen ammattikorkeakoulussa yli kaksikymmentä vuotta. Rokottaminen ylipäätään vaatii laajaa asiantuntemusta, hän sanoo, mutta joukkorokotuksissa on omanlaisiaan piirteitä.