Opettajat ovat selitys Suomen koulumenestykselle – ja ehkä myös sen hiipumiselle

NÄKÖKULMA: Miten houkutella opettajiksi yhtä hyviä naisia kuin ennenkin, kirjoittaa Roope Uusitalo.

näkökulma
Teksti
Roope Uusitalo

Suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten oppimistulosten heikkeneminen on herättänyt huolta maailman parhaan koulun muuttumisesta keskinkertaiseksi. Oikeastaan kyse on vain pudotuksesta maailmanmestaruustasolta Euroopan parhaaksi, mutta silti ensi joulukuussa ilmestyviä seuraavia PISA-tuloksia odotetaan poikkeuksellisen hartaasti.

Hiukan noloa suomalaisten koulutustutkijoiden kannalta on, että sen paremmin loistavaa PISA-menestystä kuin tulosten heikkenemistäkään ei ole kunnolla osattu selittää. Suomalainen koulu on useimmilla OECD:n käyttämillä mittareilla kovin keskimääräinen.

Esimerkiksi rahaa koulutukseen kuluu suunnilleen OECD-maiden keskiarvon verran eikä luokkakokokaan ole poikkeuksellisen pieni. Suomalaislapset aloittavat koulun keskimääräistä myöhemmin ja viettävät koulussa keskimääräistä vähemmän aikaa. Yhtenäisestä peruskoulusta on ollut tasa-arvoisten mahdollisuuksien edistämisessä hyötyä, mutta samanlaisia yhtenäiskouluja on muuallakin.

Seitsemästä veljeksestä, omituisesta kielestä ja kansallisesta heräämisestä ponnistavat historiallis-kulttuurilliset selitykset taas eivät ole tieteellisiä selityksiä ollenkaan, koska niitä ei voi millään empiirisellä havainnolla kumota.

Vielä kummallisempaa on, mitä 2000-luvun puolivälin jälkeen oikein on tapahtunut, kun tulokset ovat alkaneet rapautua. Lukuharrastuksen lopahtaminen ja oppilaiden laiskistuminen kirjojen korvautuessa erinäisillä sähköisillä härpäkkeillä ovat hyviä hypoteeseja, mutta näiden tekijöiden vaikutusta oppimiseen ei kai kukaan ole vielä onnistunut osoittamaan.