Opettajat ja sairaanhoitajat: ”Nyt kirpaisee” – Sipilä ja SAK pelaavat pokeria muiden rahoilla

Yhteiskuntasopimus niistää keskituloiselta yli 400 euroa vuodessa.

Antti Palola
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhteiskuntasopimuksen lopullista päätöstä joudutaan odottamaan vielä ainakin viikon verran.

SAK:n hallitus päätti, että työmarkkinajärjestöjen neuvottelutulos käsitellään heidän jäsenliitoissaan. SAK edustaa 20 ammattiliittoa, ja sillä on jäseniä noin miljoona.

Noin 600 000 akateemista työntekijää edustava Akava puolestaan ilmoitti, että se on hyväksynyt kilpailukykysopimuksen, jonka on arvioitu parantavan yritysten kustannuskilpailukykyä noin 3,5 prosenttia.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus on vaatinut viiden prosentin kilpailukykyloikkaa.

Yli puolta miljoonaa toimihenkilöitä edustava STTK kertoi myös hyväksyneensä sopimuksen. Samoin teki Kuntatyönantajien valtuuskunta. Tosin sillä ehdolla, että kaikki osapuolet ja Suomen hallitus hyväksyvät sopimuksen kukin osaltaan.