Operaatio Libyassa? Hallitus ja presidentti pohtivat, sotilaat hämmästelevät
Suomen ulkopoliittinen johto ottaa ensi maanantaina kantaa suomalaissotilaiden mahdolliseen lähettämiseen Libyaan. SK:n haastatteleman korkea-arvoisen upseerin mukaan mahdollisen sotilasoperaation kuviot ovat aivan levällään.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja Helsingissä 23. elokuuta 2011. Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.
Libyan diktaattorin Muammar Gaddafin valtakoneiston romahdettua ja taistelujen vielä riehuessa maassa kansainvälinen yhteisö pohtii jo mahdollista rauhanturva- tai kriisinhallintaoperaatiota alueelle.
Myös Suomen ulkopoliittinen johto ottaa kantaa mahdolliseen joukkojen lähettämiseen, kun hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta kokoontuu presidentti Tarja Halosen johdolla ensi maanantaina.
”Minkäänlaista pyyntöä joukkojen lähettämiseksi Libyaan ei ole Suomen hallituksen pöydällä”, kertoo eräs SK:n haastattelema sotilaslähde.
SK:n haastatteleman korkea-arvoisen upseerin mukaan mahdollisen sotilasoperaation kuviot ovat aivan levällään.
”Jos jotakin lähetetään, niin todennäköisesti ensin vain sotilastarkkailijoita. Ne tulevat todennäköisesti YK:n Lähi-idän operaatiosta Golanilta ja Libanonista. Suomella ei siellä ole korkea-arvoisia upseereita, joten suomalaisia tuskin lähtee Libyaan siinä porukassa”, upseeri pohtii.
Sotilaspiireissä odotetaan kiinnostuksella, millaisella mandaatilla Libyaan mennään, jos sinne lähdetään.
”Siitähän voi tulla vaikkapa EU:n missio.”
Sotilaat ovat hämmästellet intoa, jolla ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) tuntuu olevan halukas lähettämään suomalaisia operaatioon.
Ulkoministerin innostus tulkitaan osaksi Suomen ulkopoliittisen johdon kampanjaa saada Suomelle paikka YK:n turvaneuvostoon.
Jos Libya-operaatiosta tulee YK:n alainen hanke, Suomen ehdokkuudelle on eduksi olla missiossa mukana selkeällä panostuksella alusta lähtien.
Henkilöstöpulaan Suomen mahdollinen Libya-operaatio ei kaadu. Suomalaisia rauhanturvaajia tai kriisinhallintahenkilöstöä palvelee ulkomailla tällä hetkellä vain noin 250. Suurin osa heistä on Afganistanissa.
Suomi on valmistellut myös pitkään lähtöä YK:n operaatioon Libanoniin, mutta siitäkään ei ole tehty lopullista päätöstä.