Omakotitalot pienenevät – kelpaisiko yksiö puutarhan nurkassa tai 75 neliön minitalo?

Lapsettomat pariskunnat ja sinkut haluaisivat asua alle 100 neliön omakotitaloissa, mutta niitä ei juuri ole tarjolla.

asuntomessut
Teksti
Pekka Hietala
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Asuntomessuilla näkee yleensä vain isoja omakotitaloja mutta Jyväskylän asuntomessuilta löytyy poikkeus – pieni omakotitalo yksinasuvalle tai pariskunnalle.

Yli 150 neliön omakotitalojen seassa 75 neliön pikkutalo näyttää hassulta. Kyseessä on silti vakavahenkinen hanke tarjota omakotitalo myös yksineläjille ja pariskunnille.

Pienelle omakotitalolle on tilausta, sillä 60 prosenttia suomalaisista haluaisi asua omakotitalossa. Yhden ja kahden hengen talouksia Suomessa on kuitenkin lähes 75 prosenttia, yli 1,9 miljoonaa.

Merkittävä osa omakotitalosta haaveilevista lienee nuoriapareja, joilla perheen perustaminen on edessä. Mukaan mahtuu myös joukko muita, joiden oletetaan kuuluvan joko kerros -tai rivitaloon, mutta hekin kaipaavat myös vapautta ja mahdollisuutta omaan pihaan.