Olympiastadionin remontti: Liian pieni budjetti, suuret suunnitelmat, 11 kallista pilaria – Ja rahat taas loppu

Helsingin olympiastadionia ryhdyttiin päivittämään moderniksi tapahtumatehtaaksi. Kustannukset räjähtivät.

Maija Innanen
Teksti
Salla Vuorikoski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Arkkitehti Markku Aalto levittää töölöläisen kahvilan pöydälle läjän havainnepiirroksia, vanhoja lehtileikkeitä ja valokuvia. Kuviin on ikuistettu Helsingin olympiastadionin riisuttuja betonirakenteita 1990-luvun alussa.

Silloin stadionia korjattiin, ja Aalto johti töitä. Niiden lasku jäi himpun alle budjetista eli 170 miljoonasta markasta. Nykyrahassa summa olisi noin 40 miljoonaa euroa. Ajatuksena oli, että seuraavan kerran korjaustarvetta tulee vasta 2010-luvulla.

Silloinkaan sen ei Aallon mukaan pitäisi kaivata kuin pientä ehostusta: pinnoitteiden uusimista, maalausta ja muita huoltotoimenpiteitä”, Suomen Kuvalehti kirjoitti vuonna 1993.

Toisin kävi. Tällä kertaa 67-vuotias Aalto seuraa hanketta katsomosta. Hän oli paikalla loppuvuodesta 2014, kun Stadion-säätiö esitteli suunnitelmiaan.

Aalto oli kuullut tilaisuudesta kavereiltaan. Hän istui takarivissä ja poistui hiljaa paperit mukanaan. Niissä esitelty budjetti näytti 209 miljoonan euron loppusummaa eli noin 5 000 euroa bruttoneliöltä.