Olli tuli apuun: Varkaudessa perhe­kumppani ohjaa hakemaan tukia, asuntoja ja harrastuksia

Yhä useampi vanhempi ei jaksa tai osaa hakea apua. Sote-uudistuksen valinnanvapauslaki voi vaikeuttaa tilannetta entisestään.

julkiset palvelut
Teksti
Päivi Ängeslevä
Kuvat
Riikka Hurri
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaikki alkoi jogurtista, jos äidiltä kysytään. Oli joulukuu 2013.

Kolmevuotias tytär kaatoi jogurtin toisen lapsen syliin päiväkerhossa. Ohjaaja älähti, tytär säikähti. Hän kieltäytyi syömästä, alkoi pelätä vieraita ihmisiä.

Kului puolitoista vuotta. Tytär valitti korviaan ja joutui lääkäriin. Isä piti tyttöä tiukasti sylissään, jotta tämä ei pelkäisi outoa aikuista. Lääkäri epäili isää väkivaltaiseksi ja teki lastensuojeluilmoituksen.

Kutsutaan äitiä Sari Mäkiseksi ja isää Mikko Mäkiseksi. Isä sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja on työkyvyttömyyseläkkeellä.

Perheessä on viisi lasta, nykyisin 6–17-vuotiaita. Kymmenvuotiaalla pojalla on epilepsia ja lievä älyllinen kehitysvamma. Sari Mäkinen on hänen omaishoitajansa ja vastaa perheestä.