Ohjaaja Pekka Lehto Ulvilan murhasta: ”Rikospaikkatutkinta tässä maassa on Peteliusta ja Kallialaa”

Ohjaaja haluaa näyttää oikeusprosessin vinoumat.

Anneli Auer
Teksti
Kalle Kinnunen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Pekka Lehto kertoo heti uutisen.

”Kiireinen viikko. Olin eilen Riihimäen vankilassa.”

Lehto kertoo suunnittelevansa dokumenttielokuvaa huumepoliisiin kohdistuneesta rikostutkinnasta ja sotkun taustoista.

Hän on aiemminkin käsitellyt elokuvissaan vallan väärinkäyttöä, viranomaisten ylimielisyyttä ja vaaran tuntua. Hän lupaa tulevaan elokuvaan myös absurdia huumoria. Sekin on tuttu piirre ohjaajan aiemmista dokumenteista.

 

Syyskuussa tulee valkokankaalle peräti kaksi Pekka Lehdon elokuvaa. Tylyä meininkiä on luvassa etenkin viranomaisten toimintaa tutkivassa ja aggressiivisesti arvostelevassa dokumentissa, joka käsittelee Anneli Auerin tapausta.

Ulvilan murhamysteeriä on kuvattu vuodesta 2009 alkaen. Silloin Lehto meni tapaamaan Anneli Aueria vankilaan.

”Esittelin asiani, annoin hänelle nähtäväksi kaksi aiempaa elokuvaani ja kerroin, että kuten näistä näkyy, minua kiinnostaa oikeusvaltio ja yhteiskunnallinen läpinäkyvyys.”

Juristien välityksellä Auer suostui elokuvaan.

Elokuva sisältää Auerin haastatteluja eri vuosilta, kotona ja vankilassa, mutta painotus on oikeusprosessin kuvaamisessa.

”Tapaus muljahteli aina kummallisemmaksi. Vaikea siinä oli pysyä perässä.”

Murhaa käsitellään taas hovioikeudessa, ja loppulausuntoja odotetaan lokakuussa.

 

Ulvilan murhamysteeri ei ole tavanomainen dokumentti. Jo sana mysteeri viittaa fiktion puolelle.

Elokuvassa tosiasiat ovat kuitenkin kohdallaan, Lehto sanoo. Tositarina vain muistuttaa villiä sepitettä.

”Esimerkiksi asiantuntijoiden lausunnot tilataan tukemaan syyttäjän näkemystä, eikä Suomessa ole järjestelmää, jolla todennettaisiin asiantuntijoiden pätevyys”, hän sanoo.

”En ole tuomioistuin, olen elokuvantekijä. Mutta sillä tavalla se surma ei ainakaan tapahtunut, kuten syyttäjä väittää. Eikä me jahdata ketään. Me kerrotaan jahtaamisesta, ei silloin itse halua jahdata ketään.”

Dokumentti ei esitä väitteitä Auerin syyttömyydestä. Sen sijaan se näyttää, kuinka leväperäisesti tutkintaa on johdettu.

Kuvaillessaan epäpätevyyttä ja laiminlyöntejä Lehto mässäilee sarkasmilla.

”Rikospaikkatutkinta tässä maassa ei ole mitään CSI:ta, se on pikemminkin Peteliusta ja Kallialaa. Tässä on dna-näyte. Oho, se saastui. Ei ole enää dna-näytettä. Ihan komediaa.”

 

Pekka Lehto elää uransa kolmatta vaihetta. Näytelmäelokuvien ja puolidokumentaaristen, julkisuuden henkilöitä ja taiteilijoita käsittelevien elokuvien jälkeen hän keskittyy nyt dokumentteihin, joissa on kriittinen yhteiskunnallinen vire.

Ohjaaja kertoo oivaltaneensa lehden kääntyneen, kun hän jutteli presidentti Tarja Halosen kanssa.

”’Pekka, olet aktivoitunut.’ Näin Halonen sanoi minulle. Se on Supon kieltä. Tarkoittaa sitä, että olen Supon tarkkailema kohde. Se ei ollut kohteliaisuus.”

Lehdon mukaan Suojelupoliisi kiinnostui, kun hän teki Alpo Rusista kertovaa dokumenttiaan Epäilyksen varjossa, joka valmistui 2009. Siinä Rusi kertoi joutuneensa Supon ajojahdin kohteeksi.

Nyt Ulvilan murhamysteerin ensi-illan alla ja huumepoliisin tapausta penkoessaan Lehtoa hieman hirvittää.

”Sen tiedän, että jos poliisit tulevat mun ovelle, on parasta paeta. Olen oppinut, että jos ne ovat saaneet päähänsä jotain, ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta puolustautumiseen. Ei mitään.”

Hän viittaa Rusin ja Auerin tapauksiin, joissa hänen mielestään on kyse mustamaalaamisesta ja viranomaisten mielivallasta.

 

Jo ennen yhteiskuntakriittistä ”aktivoitumistaan” Pekka Lehto oli arvostettu elokuvantekijä.

Viime syksynä hän saiopetus- ja kulttuuriministeriön jakaman Suomi-palkinnon. Neljä vuotta sitten Lehto palkittiin DocPoint-dokumenttifestivaalilla elämäntyöstään.

Elokuvantekijäksi Lehto ajautui intohimosta. Kotikaupungissaan Valkeakoskella hän veti jo lukiolaisena omaa elokuvakerhoa. Helsinkiin vuonna 1968 muutettuaan nuori mies meni töihin Maunu Kurkvaaralle, jota pidetään suomalaisen elokuvan ”uuden aallon” käynnistäjänä.

Virtasen Jukka järjesti mulle hommia Speden elokuvien äänittäjänä. Sitten olin Jörn Donnerilla töissä monta vuotta.”

Ensimmäiset pitkät elokuvansa Lehto teki Pirjo Honkasalon kanssa. Maiju Lassilasta kertova draama Tulipää kelpuutettiin Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjaan 1981. Samaan on kyennyt sen jälkeen Suomesta ainoastaan Aki Kaurismäki.

Lehtoa ei voi syyttää helppojen aiheiden valinnasta. Vuonna 1992 valmistunut Kaivo oli tosipohjainen elokuva naisesta, joka hukutti kolme lastaan maatilan kaivoon. Se, Tulipää ja Honkasalon kanssa ohjattu Da Capo kuuluvat edelleen kaikkien aikojen kalleimpien suomenkielisten elokuvatuotantojen joukkoon.

Viihteellisimmissä elokuvissaan Lehto kuvasi todellisia henkilöitä kuvitteellisissa tilanteissa. Näitä tosielämän sepitteitä ovat esimerkiksi Andy McCoysta kertova The Real McCoy ja Aira Samulinia seuraava Tango Kabaree.

Myös ohjaajan poika on päätynyt elokuva-alalle. Kasimir Lehto, 37, opiskeli elokuvaajaksi, työskenteli pari vuotta Hollywood-tuotannoissa ja suunnittelee nyt ensimmäistä pitkää ohjaustyötään Suomessa.

 

Kun uusi aihe näyttäytyy Lehdolle, hän soittaa kameramiehelle ja äänittäjälle ja lähtee kuvaamaan. Rahoitusta haetaan Yleltä ja Suomen elokuvasäätiöltä vasta kun on selvää, että elokuva syntyy.

”Eivät nämä aiheet kunnioita hakemusaikoja”, Lehto sanoo.

Näin syntyi jo vuonna 1989 intiimi Yksinteoin, jossa Jussi Parviainen tilitti eroaan rajuna monologina. Siitä seurasi riitoja ja kohua. Ensin sisällöstä hermostui Parviaisen avopuoliso Sanna-Kaisa Palo, joka esti elokuvan esittämisen leikkaamattomana televisiossa. Myöhemmin Parviainen on esiintynyt julkisuudessa elokuvan päätekijänä, mitä ohjaaja-käsikirjoittaja Lehto pitää kummallisena.

Lehdon tapa hypätä dokumentintekoon on tuotannollisesti haastava, joskus suorastaan ongelmallinen. Elokuvaa teatteriohjaaja Kristian Smedsistä oli kuvattu viikkoja, kun Smeds päätti, ettei sitä tehdä loppuun.

”Aika erikoista, että toinen antaa haastatteluja ja kutsuu meidät Berliiniin ja yhtäkkiä ilmoittaa, että ei dokumentti onnistukaan.

Ei sen tekemisestä sopimusta ollut. Nämä jutut tehdään luottamukseen perustuen. Sopimuksen tekeminen on epäluottamuslause”, Lehto sanoo.

Kesken jäi myös dokumentti kapellimestari Leif Segerstamista.

”Segerstam oli innoissaan. Yle Fem -kanavalta kuitenkin ilmoitettiin, että minä en ole sopiva ohjaaja. Ohjaajan pitäisi olla suomenruotsalainen.”

 

Toinen syyskuussa ensi-iltansa saava Pekka Lehdon elokuva on vapaamuotoinen tulkinta kittiläläisen kuvataiteilijan Kalervo Palsan mielenmaisemasta. Edellisestä Lehdon elokuvan teatteriensi-illasta Game Overista on vierähtänyt jo yhdeksän vuotta. Epäilyksen varjokin nähtiin lopulta vain televisiossa.

Palsa on pitkän työn tulos. Se kuvattiin jo vuonna 2005. Näyttelijöistä Markku Peltola kuoli pian sen jälkeen. Elokuva leikattiin lopulliseen esityskuntoon vasta viime vuonna, ja silloin se sai riemastuneen vastaanoton Sodankylän elokuvajuhlilla.

”Palsan viivästyksen syy oli tuotantoyhtiöni Kino-Finlandian vararikko”, Lehto sanoo.

”Firma meni konkurssiin, koska Game Overiin jäi ulkomaista rahaa kotiuttamatta riitojen vuoksi satojatuhansia.”

Game Over oli fiktio, joka perustui Heinojen murhatapaukseen. Siitä tuli kallis huti. Katsojia kertyi vain kymmenentuhatta.

”Laitoin kaiken pantiksi. Talo ja koko oma talous meni. Palkat maksettiin, mutta jouduin vuosiksi Elokuvasäätiön tuottajakieltoon.”

Siitä Lehto on edelleen harmissaan ja kantaa kaunaa, koska hän ei saanut kiellosta valituskelpoista päätöstä. Nyt suhteet säätiöön ovat taas kunnossa.

Naivistinen Palsa ei mielistele, mutta siinä ei ole mitään sensaatiohakuistakaan. Päähenkilö on sympaattinen poikkeusyksilö, joka elää mielikuvituksen ja päihteiden maailmassa.

 

Lehto harkitsee myös toisen dokumentin tekemistä Ulvilan tapauksesta. Materiaalia riittää.

”Ei siihen käytettyä aikaa saa rahallisesti ikinä takaisin, mutta olenpahan saanut käsityksen siitä, millainen oikeuslaitos meillä on”, hän sanoo.

Elokuvantekijä on juuri nyt huolissaan Auerin puolustuksen heikkoudesta.

”Ja ennen kaikkea ne lasten tarinat pitää tuoda ihmisten kuultaviksi. Eräs viranomainen, joka pitää niitä täysin epäluotettavina, kantaa asiasta syvää huolta ja murhetta. Saisin sata tuntia kuulusteluja häneltä, mutta silloin poliisisetä lähtee mun perään. Lähdesuojaakin ne ovat nyt kovasti kaatamassa”, Lehto kertoo.

”Oikeusvaltion tunnusmerkki on se, että yksilö on suojattu ja vallankäyttö on läpinäkyvää. Ei tämä enää ole sitä. Et ole suojattu, en ole suojattu, jos poliisi niin päättää. Ei ollut Anneli Auer. Ei ollut Alpo Rusi.”

”Auer on luottavainen ihminen, joka uskoo, mitä ihmiset hänelle sanovat. Hänellä ei ole pitkälle kehittynyttä vaaran tunnistamisen taitoa. Auer ei osannut odottaa, että kun hän lähti poliisien kanssa tutkimaan, mitä murhayönä tapahtui, viranomaiset kääntäisivätkin koko jutun häntä vastaan.”

Kun valitsee elokuviensa aiheet tai henkilöt aina tosielämästä, joutuu selittämään, onko syynä mielikuvituksen puute. Lehto haluaa kuitenkin vaikuttaa maailmaan.

”En voi elokuvantekijänä muuttaa todellisuutta muuten kuin kuvaamalla sitä. Sillä ristiretkellä tässä ollaan. Toivottavasti saan elokuvalla ihmiset ajattelemaan jotain muutakin kuin sitä, mikä asiasta ensimmäisenä tulee mieleen.”