Ohi on -kampanja on ohi – mitä jäi käteen?
Kampanjan aikana selvisi, että järkevä keskustelu maanpuolustuksesta on Suomessa ehkä mahdotonta, kirjoittaa Arno Kotro Kanava-lehdessä.
Juttu on julkaistu Kanavassa 3/2014.
Alkuvuodesta 2013 sain sähköpostia Edistyspuolueen puheenjohtajalta Roope Luhtalalta. Viestissä tiedusteltiin, lähtisinkö mukaan kansalaisaloitteeseen, joka ehdottaa yleisestä asevelvollisuudesta luopumista.
Oli helppo vastata myöntävästi. Kaikki keinot vanhentuneiden dogmien ravistelemiseksi kannattaa käyttää.
Maanpuolustuksen kolme perusfundamenttia – miesten asevelvollisuus, alueellinen puolustus ja liittoutumattomuus – puolsivat vielä jotenkin paikkaansa 1990-luvulle asti (jos sivuutetaan pyrkimys sukupuolten yhdenvertaisuuteen), mutta nyt niiden perusteet horjuvat.
Jos muutoksia ei tehdä eikä pyhää kolminaisuutta arvioida kriittisesti uudelleen, Suomen puolustus ajetaan umpikujaan.