Nyt puhutaan kiusaamisesta: Näin Laurista oli tulla joukkomurhaaja

Kuvitus Pekka Lehtinen ja Markus Pentikäinen.
Miten ihmisestä tulee paha? Mitä täytyy tapahtua, että hän alkaa suunnitella joukkomurhaa? Kiusaaminen on yksi syy, muttei ainoa.
Tämän viikon ylivoimaisesti luetuin juttu Suomen Kuvalehden sivustolla liittyy koulukiusaamisen seurauksiin.
Jutun nimi on “Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja”, ja se kertoo siitä, mitä kiusaaminen saa aikaan ja kuinka ihminen alkaa pohtia hirmutekoja.
Laurin tarina on julkaistu vuonna 2008 Kauhajoen kouluampumisten jälkeen. Se on ajankohtainen edelleen.
Muutakin kuin koulukiusaamista
Kiusaamisesta on keskusteltu muutenkin. Ensin asian otti esiin eläköitynyt Suomen Pankin johtaja Sinikka Salo SK:n haastattelussa, sitten kiusaamisestaan kertoi keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen.
Sinikka Salo: Suomen Pankissa on työpaikkakiusaamista
Koulukiusaamista, sen vaikutuksia ja estämistä on käsitelty Suomenkuvalehti.fin sivuilla. Tässä kokoelma juttuja.
– Koulukiusaamiseen puuttuminen: Kiusaajan on puettava teot sanoiksi
– Koulukiusaamisen ikuinen ongelma (Suomenkuvalehti.fi / Megafoni-blogi)
SK:n blogikirjoittaja, nimimerkki Koulukinkku on ammatiltaan opettaja. Myös hän on tarttunut kiusaamiseen teksteissään: