
Nuorisosäätiö-vyyhti: Matti Vanhasen avustajan viranomaiselle toimittamia asiakirjoja epäillään väärennetyiksi
Keskustavaikuttajat hakivat asuntoyhtiölleen valtiontukea asiakirjoilla, joita allekirjoittajat eivät muista.
Suomen Kuvalehti kertoi 17. lokakuuta AT-Asunnot -yhtiöstä, jonka toimet ovat poliisin selvityksen kohteena laajassa Nuorisosäätiö-tutkinnassa.
Yrityksen toimitusjohtajana on toiminut vuodesta 2015 alkaen keskustan Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Ari Maskonen.
Yhtiö perustettiin vuonna 2013.
Hankkeessa olivat mukana Nuorisosäätiön entisten johtajien Aki Haaron (kesk) ja Perttu Nousiaisen (kesk) ohella myös Matti Vanhasen (kesk) nykyinen eduskunta-avustaja Jari Flinck sekä nykyinen kansanedustaja Eerikki Viljanen (kesk).
Suomen Kuvalehden tietojen mukaan poliisi on ollut kiinnostunut myös yhtiön omistajayhdistysten pöytäkirjojen aitoudesta. Kuulusteluissa henkilöiltä on kysytty, ovatko he olleet paikalla kokouksissa, kuten pöytäkirjoissa lukee.