Bernerin väyläyhtiö voii nousta kuolleista

Liikennehankkeiden kustannuksia yritetään jälleen siirtää valtion budjetin ulkopuolelle.

Kotimaa
Teksti
Jari Hanska

Seuraavan kymmenen vuoden aikana jostain pitäisi löytyä 60 miljardia euroa liikennehankkeisiin, muuten elinkeinoelämän kilpailukyky ja kestävä kasvu vaarantuvat.

Näin tuumitaan liikenne- ja viestintäministeriön virkamiesten laatimassa tuoreessa tulevaisuuskatsauksessa.

Rahoitustarve kuulostaa mielettömältä. Sen rinnalla kalpenee jopa valtion budjetti, jonka menot ovat tänä vuonna lähes 56 miljardia euroa.

”Meillä on käytössä vähän yli 400 miljoonaa euroa näihin kehittämishankkeisiin vuodessa. Kestäisi 130 vuotta, että saadaan nykyisellä rahoituksella hankkeet toteutettua”, LVM:n kansliapäällikkö Harri Pursiainen toteaa.