Nordean Aki Kangasharju: Terveydenhuolto nostettava kansalliselle tasolle
Helsingin Vallilassa istuu työhuoneessaan mies, joka on viime aikoina ollut harmillisen hiljaa kuntataloudesta, kuntien valtionosuuksista sekä terveydenhuollon rahoitusjärjestelmästä. Euroalue on puhuttanut häntä enemmän.
Nordean pääekonomisti Roger Wessman (oik.), tutkimusjohtaja Aki Kangasharju ja ekonomisti Pasi Sorjonen pankin talousennusteen julkistustilaisuudessa Helsingissä 4. syyskuuta. Kuva Jarno Mela / Lehtikuva.
Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju johti viime helmikuuhun asti Valtion taloudellista tutkimuskeskusta VATTia. Hän ehti olla mukana edellisessä suuressa valtionosuusuudistuksessa, jonka toteuttaminen hyytyi finanssikriisin rantautumiseen Eurooppaan.
Keväällä 2010 Kangasharju oli suunnittelemassa Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran kansallista tilaajarahoittaja-mallia Katiraa, jossa kansalainen saisi valita terveyspalvelunsa hyväksi katsomaltaan terveysasemalta, olipa kyseessä yksityinen tai julkinen. Terveydenhuollon raha kulkisi kansalaisen repussa.
Sitran malli perustui suureen korjausliikkeeseen. Siinä hylättiin nykyisenlainen kansalaisia eriarvoistava monikanavarahoitus, joka suosii työterveyshuollon piirissä olevia sekä yksityisten terveyspalvelujen käyttäjiä.
Kangasharjun näkemykset kuntaperustaisen järjestelmän uudistamistarpeesta eivät ole muuttuneet valtionhallinnon vaihduttua pankkimaailmaan. Päinvastoin.
Tutkimusjohtaja ei aikailisi. Hän pelastaisi julkiset hyvinvointipalvelut nostamalla terveydenhuollon kansalliselle tasolle.
”On vaikeaa kohdentaa näin erilaistuneelle kuntakentälle oikeudenmukainen valtionosuusrahoitus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Jos terveydenhuolto siirtyisi pois kuntien käsistä, kuntajärjestelmän tilanne helpottuisi oleellisesti monin tavoin.”
Jos julkista palvelujärjestelmää ei kyetä uudistamaan, eikä löydetä poliittista sopua terveydenhuollosta, Kangashaju pelkää, että palvelut heikkenevät ja lopulta sisältö happanee.
”Silloin kärsijöinä ovat vähäosaisimmat kansalaiset, jotka jonottavat kuntien terveysasemilla ja joilla ei ole varaa ostaa itselleen palveluja.”
On toinenkin yhtälö, jonka tutkimusjohtaja ei toivoisi realisoituvan. Se, jossa kansainvälisten luottoluokittajien takia julkista taloutta joudutaan sopeuttamaan, eikä verokilpailun takia voida nostaa verotusta.
”Kun tähän yhtälöön leivotaan sisälle ikääntyvä väestö, joka tarvitsee lisää palveluja, julkisen talouden ja erityisesti kuntien näkymä ilman radikaaleja uudistuksia on surkea, koska joustava elementti löytyy heikommista palveluista eikä korkeammasta verotuksesta.”
Kangasharjun mukaan näytämme toistuvasti törmäävän samaan ongelmaan. Kuntaliitokset ovat ylivoimainen pala nieltäväksi monilla alueilla sekä kuntalaisille että kuntapäättäjille.
Kangasharju arvelee, että suomalaisen kuntajärjestelmän tulevaisuus voi olla pitkällä aikavälillä lähempänä eurooppalaista kuntajärjestelmää, jossa kunnat vastaavat lähipalveluista, kuten peruskoulusta ja päivähoidosta, sekä toimivat kansalaisille tärkeinä paikallisyhteisöinä.
”Terveydenhuollon ei kuuluisi olla tässä paletissa mukana. Uudistukset on helpompi toteuttaa, kun tunnepitoiset kysymykset identiteetistä ja kunnan nimestä erotetaan tehokkuutta kaipaavasta palvelujärjestelmästä.”