No jopas: Sipilän hallitus lupaa kaikille verohelpotuksia - velkaantuminen kuitenkin kasvaa

Talouspolitiikan isot linjat pitävät: maailmantalouden elpymisestä ei ole apua.

Juha Sipilä
Teksti
Mikko Niemelä

Kilpailukykysopimuksen varaan lasketaan paljon, kun mietitään suomalaisten ostovoimaa. Tämä kävi selväksi, kun valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) esitteli valtiovarainministeriön (VM) ehdotusta vuoden 2017 tuloista ja menoista.

Valtiovarainministeriö arvioi, että sopimuksen ja siihen liitettyjen veroratkaisujen yhteisvaikutus keventää palkansaajan verotusta noin 0,5 prosenttiyksiköllä.

Juha Sipilän (kesk) hallitus on jo aiemmin ilmoittanut, että mikäli kiky-sopimuksen kattavuus ylittää 85 prosenttia, verotus kevenee 415 miljoonaa eurolla. Pienituloisimpien palkansaajien maksurasitukseen ja eläkkeensaajien verotukseen tehdään tällöin 130 miljoonan euron kevennys.

Kilpailukykysopimuksen piiriin voi tulla myös lisää ammattiliittoja. Jos sopimuksen kattavuus paranee 90 prosenttiin, verotus kevenee hallituksen aiemman ilmoituksen mukaisesti 515 miljoonalla eurolla.

verot_ja_velka_grafiikka
Lähde: Veronmaksajat.fi, Tilastokeskus. Grafiikka Hannu Kyyriäinen