Tulorajat ylös, opiskelijat töihin

Opintotuen tulorajoihin tehty korotus voi kasvattaa työllisyyttä. Suomen opintotukijärjestelmä kaipaisi silti isompaakin remonttia.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Roope Uusitalo
Kirjoittaja on julkistalouden professori Helsingin yliopistossa.

Opintotuen tulorajoja korotettiin 25 prosentilla tämän vuoden alussa. Nykyisin yhdeksältä kuukaudelta opintotukea nostavat saavat ansaita 15 630 euroa vuodessa ennen kuin opiskelijan omat tulot pienentävät oikeutta opintotukeen.

Oikotiellä avoinna olevien opiskelijatyöpaikkojen keskipalkka on 2 515 euroa. Tuolla palkalla opiskelija voi olla kesäkuukaudet kokopäivätyössä, tehdä loppuvuoden noin kolmanneksen normaalista työajasta ja nostaa silti opintotukea yhdeksältä kuukaudelta.

Opintotuen tulorajojen nosto on yksi valtiovarainministeriön kehittelemistä nopeavaikutteisista keinoista työllisyyden kasvattamiseen. Opiskelijoita kaivataan paikkaamaan uhkaavaa työvoimapulaa.