Maahanmuuttopolitiikka on vaikea laji

Suomen on onnistuttava työperäisessä maahanmuutossa. Onnistuminen on kaukana niin kauan kun keskustelu maahanmuutosta ajautuu ääripäiden inttämiseksi.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Mikko Hautala

Kun reilut 20 vuotta sitten työskentelin Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa, kuvittelin, että muutaman vuoden sisällä Suomi ryhtyy järjestelmällisesti houkuttelemaan maasta työvoimaa. Nokia-huuma oli kuumimmillaan, ja Suomessa oli kova pula koodareista. Ukrainasta heitä löytyi. Useimpien palkat olivat suomalaisittain kehnot. Vieraillessani Kiovan teknillisessä yliopistossa minulle esiteltiin aulan kunniataulu. Sen mukaan käytännössä joka vuosi joku yliopiston opiskelijoista oli voittanut matematiikan, fysiikan tai kemian olympialaiset. Heistä kilpailtiin jo silloin globaalisti.

Jokunen koodari löysikin Suomesta paikkansa, mutta ohjelmaa työvoiman houkuttelemiseksi ei syntynyt. Kenties edessä häämöttänyt EU:n laajentuminen sai meidät varovaisiksi. Lisäksi meneillään oli jo inkerinsuomalaisten paluumuutto-ohjelma. Siinä maahanpääsyn kriteerinä oli ennen muuta suku- ja perhekytkös suomalaisiksi rekisteröityihin henkilöihin.

 

Sittemmin maahanmuuttopolitiikasta on tullut lähes ylivoimaisen vaikea laji, josta käytävä keskustelu ajautuu helposti ääripäiden dominoimaksi. Samalla järkevän, Suomelle ja suomalaisille hyväksyttävän kokonaisuuden rakentaminen muuttuu hankalaksi. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, sama kehitys on nähtävissä useimmissa Euroopan maissa.