Näkökulma: Jari Tervon juontama tv-sarja luo synkän kuvan suomettuneesta Suomesta, jossa sairaus levisi koko kansassa

Suomettumiskeskustelu polarisoituu, jos sen lähtökohtana on, että ajanjakso oli häpeällinen ja epämoraalinen, kirjoittaa Pär Stenbäck.

historia
Teksti
Pär Stenbäck

”Kylmän sodan Suomi” -nimistä tv-sarjaa lähetettiin kahdeksan jaksoa kahdeksana iltana joulun ja uudenvuoden välillä Yle TV1:llä, parhaimpaan lähetysaikaan. Ensimmäisen osan näki noin 900 000 katsojaa. Sarjan juontaa kirjailija Jari Tervo, mutta käsikirjoitus ei ollut hänen vaan historioitsija Marja Vilkon.

Karkeasti tiivistettynä voidaan sanoa sarjan ydinajatuksen olleen se, että Suomi ja sen korkeissa asemissa olevat häpäisivät maansa ja sen demokratian suhtautumalla aiheettoman nöyrästi naapurimaa Neuvostoliittoon. Sarja halusi osallistua Suomen nykyhistorian häpeällisen ja epämoraalisen ajanjakson käsittelyyn. Kansalle tekisi hyvää Vergangenheitsbewältigung, taito käsitellä menneisyyttä.

Käsikirjoittajan versiossa tuomio oli kova. Ei löytynyt mitään puolustusta, ei minkäänlaisia kestäviä argumentteja sille myöntyvyyspolitiikalle, jota ennen muuta Urho Kekkonen sai edustaa ja jota melkein kaikki poliittiset puolueet harjoittivat. Oli helppoa löytää esimerkkejä yksittäisistä ylilyönneistä ja mauttomasta mielistelystä. YYA-sopimus, noottikriisi ja poikkeuslaki marssitettiin esiin, ja pitkä rivi poliitikkoja, useimmat heistä edesmenneitä, saivat kuulla kunniansa.

 

Kokonaiskuvasta muodostui tietysti synkkä, ja se loi vaikutelman Suomesta syvästi onnettomana maana, jonka yhteiskunnan toiminnot ja moraali oli korruptoitu selkärangattomuudella ja liioitellulla makeilulla. Kyse ei ollut vain yhteiskunnan eliitin suomettumisesta, vaan sairaus levisi koko kansassa, joka aivopestiin valheilla ystävyyspolitiikan tarpeellisuudesta ja aitoudesta.