Näin Suomi käy asemasotaa veronmaksajia vastaan
Valtio on jäänyt kiinni systemaattisesta syrjinnästä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Maaliskuun alussa apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin antoi ratkaisun asiassa, joka koski tuontiautojen verotusta.
Autoverolaki muuttui vuonna 2008. Uusi laskentatapa suututti tuontiautojen ostajat, sillä joidenkin EU-maista tuotujen autojen vero pompsahti korkeammaksi kuin Suomesta ostetun auton vero.
EU-tuomioistuin antoi asiasta oman tuomionsa joulukuussa 2013: menettely on syrjivä.
Tulli ja valtiovarainministeriö eivät päätöstä nielleet.
Kiista vietiin ensin Helsingin hallinto-oikeuteen ja sen jälkeen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tulli ja valtiovarainministeriö hävisivät molemmissa oikeusasteissa.